Olen aloittanut tämän postauksen lukemattomia kertoja. Jostain syystä sanat eivät ole tulleet postaukseen haluamallani tavalla minkä vuoksi olen painanut joka kerran delete-nappia. Katsotaan josko tällä kertaa päästäisiin ihan julkaisukelpoiseen postaukseen saakka. Aihe on tavallaan aika vaikea ja henkilökohtainen. Aloitetaan siitä minkä olette ehkä Instagramistani bonganneet eli itse tosiaan otin hypyn tuntemattomaan ja irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani. Vuosi 2021 alkaakin siis hyvin erilaisissa tunnelmissa kuin koskaan aikaisemmin; työttömänä. Mikä sai minut ottamaan tämän loikan? Otsikon mukainen toteamus. Olin jo pitkään pyöritellyt mielessäni sitä, että työni ottaa minulta liikaa pois. Koronavuosi ei tilannetta lainkaan helpottanut. Syksyllä tuli lisää muutoksia työkuvioihin, jotka olivat omalla kohdallani se viimeinen risu, joka katkaisi viimeinkin kamelinselän. Liian kauan yritin sinnitellä, koska eihän sinne sairaslomalle voi jäädä kun työkalenteri on niin täynnä kaikkea. Lopulta kuitenkin vihdoinkin työterveyslääkärin pakeille astelin ja kuinka helpottavaa olikaan kuulla ammattilaisen pukevan sanoiksi ne kaikki tuntemukseni. Työuupumus. Niin yleistä, mutta silti omalla kohdalla niin vaikea tunnistaa. Jopa minun, joka päivittäin työuupumuksesta kärsineiden kanssa oli tekemisissä. Tiedän tarkalleen mistä kaikesta työuupumukseni johtuu, mutta en nyt tässä lähde niitä syitä tarkemmin erittelemään. Sanotaan nyt vain etten usko, että olisin työuupumuksen käynyt lävitse toisella työnantajalla. Ennen sairaslomalle jäämistä olin jo varma, että irtisanoudun, mutta kaikki puhuivat minua asiasta ympäri. Annoin vielä mahdollisuuden ja palasin sairasloman jälkeen osasairaspäivärahalla töihin, mutta huomasin varsin pian, että ainoa oikea ratkaisu kohdallani oli ottaa se hyppy tuntemattomaan.
Irtisanoutumisilmoituksen jättäminen oli todella helpottavaa. Tuntui kuin raskas taakka olisi nostettu harteilta. Tämä saikin aikaan tunteen, että kaikki uupumuksen oireet olisivat mennyttä, mutta eihän niin tokikaan ollut. Olen kuullut sanottavan, että työuupumuksesta toipuminen vie yhtä kauan kuin sen kehittyminen on vienyt aikaa ja itselläni tämä pyörä taisi lähteä pyörimään jo vuonna 2017, sen katkaisi silloin äitiysloma. Olin koko syksyn hakenut aktiivisesti muita töitä, jopa sellaisia jotka nyt ajetellen eivät vähimmässäkään määrässä olisi olleet minua. Ehkäpä onkin loppujen lopuksi onni, että vuosi aloitellaan hieman kepeämmin ja saan aikaa rauhassa miettiä mihin suuntaan ensimmäisenä.
Noh. Suunnitelmia minulla kyllä on, katsotaan kuinka ne käyvät toteen. Opiskelen nyt kevään aikana avoimen ammattikorkeakoulun kautta YAMK-opintoja ja yritän hakeutua syksyllä opiskelijaksi. Pitäkää peukkuja, että pääsen sisälle! Opinnot ovat sellaiset, että niitä pystyy tekemään myös työn ohessa eli töitä aion aktiivisesti hakea nyt koko kevään, mutta ehkäpä en kuitenkaan niin päämäärättömästi kuin syksyllä.
Irtisanoutumiseenhan liittyy aina riski karenssista, joka saattaa olla jopa 3kk mittainen. Melkoinen aika täysin rahatta. Olen tähänkin pahinpaan mahdolliseen vaihtoehtoon varautunut, mutta toivon siltä säästyväni, koska olen toimittanut TE-keskukseen puoltavat lausunnot niin työterveyslääkäriltä, liitolta kuin työsuojeluvaltuutetultakin. Jos siis olet vastaavanlaisessa tilanteessa kuin minä niin kannattaa tuo karenssi ottaa huomioon ja selvittää omaa tilannettaan. Ennakkopäätöstä asiasta käsittääkseni ei pysty saamaan eli ainahan siinä päätöksessä se riski on. Oma terveys on kuitenkin rahaa tärkeämpää, ehdottomasti.
Mikä on suurin ja ehkä pelottavin päätös, jonka sinä olet viime aikoina tai ylipäätään koko elämäsi aikana joutunut tekemään? Oletko sitä päätöstä katunut?
