Villakoira: älykäs, kaunis ja uskollinen klassikkorotu

Ajatus tähän postaukseen lähti tietenkin omasta karvakorvastani, pienestä mutta pippurisesta Nemosta. Nemo on noin 2,5-vuotias kääpiövillakoira, joka tosin painonsa puolesta voisi melkein kuulua toy-kategoriaan: vaivaiset kaksi kiloa elämäniloa, uteliaisuutta ja hämmästyttävää älykkyyttä - sekä uppiniskaisuutta...

Villakoira on yksi vanhimmista koiraroduista, ja sen juuret ulottuvat useiden vuosisatojen taakse. Vaikka moni liittää rodun Ranskaan (ja ranskankielinen nimi Caniche viittaa ankkoihin), villakoiran alkuperä sijoittuu todennäköisesti Saksaan, missä sitä käytettiin vesilintujen metsästyksessä. Villakoiran erikoinen turkinleikkaus sai alkunsa käytännön syistä: sen tarkoitus oli helpottaa koiran liikkumista vedessä mutta suojata samalla kylmyydelle arkoja paikkoja.

Villakoiraa tavataan useassa virallisessa kokomuunnoksessa: toy (säkä alle 28 cm), kääpiö (28–35 cm), keskikokoinen (35–45 cm) ja isovillakoira (45–60 cm). Näin monipuolinen kokohaarukka tekee rodusta sopivan niin pieniin kaupunkikoteihin kuin aktiivisten harrastajien kumppaniksi. Myös Suomessa villakoira on jo pitkään ollut yksi suosituimmista roduista, ja maailmallakin se pitää pintansa etenkin Yhdysvalloissa, jossa sen älykkyys ja muunneltavuus ovat tehneet siitä halutun niin perheissä kuin harrastuskoirana.

Turkinhoito on yksi asia, joka villakoiran omistajan täytyy ottaa tosissaan. Vaikka karvaa ei lähde, villakoiran turkki kasvaa jatkuvasti ja vaatii säännöllistä hoitoa: pesua, kuivausta, harjausta ja trimmauksia. Tämä on kuitenkin asia, jonka voi hyvin opetella tekemään itse, jos ei ole liian tarkka tietynlaisesta trimmityylistä. Meillä mennään täysin kotikutoisella trimmillä, ja hyvin on pärjätty, tärkeintä on koiran hyvinvointi ja turkin kunnossapito.

Allergioiden näkökulmasta villakoiraa saatetaan markkinoida “allergiaystävällisenä”, koska sen karva ei irtoa, mutta tämä on hieman harhaanjohtavaa. Todellinen allergian aiheuttaja ei ole irtokarva vaan hilse, jota villakoirallakin on. Siksi villakoiraa ei voi pitää varsinaisesti allergiavapaana. Jos on allergikko ja haaveilee koirasta, on erittäin suositeltavaa kokeilla ensin elämää lainakoiran kanssa ja seurata, aiheutuuko oireita. Lievissä tapauksissa oman koiran kanssa voi tapahtua siedättyminen, mutta tätä ei voi ennakoida eikä siihen voi luottaa, allergiariski on aina yksilöllinen.

Villakoira on rotuna ihastuttava: älykäs, reipas ja helposti koulutettava. Se sopii moneen elämäntilanteeseen, kunhan sitoutuu huolehtimaan sen turkista ja jaksaa tarjota virikkeitä älykkäälle pienelle päälle. Omaan silmääni se on yksi sympaattisimmista ja persoonallisimmista roduista: pieni koira, mutta suuri sielu.

P.s. Kaikki tutut; tätä meidän tuittupäätä saa halutessaan hakea lainaan :D

Onko villakoira sinulle tuttu rotu – tai oletko joskus harkinnut sellaista omaksi koiraksi?

Nempparelli

Jotenkin kuvittelin kirjoitelleeni meidän pienestä karvakorvasta tänne useammankin, mutta nopealla vilkaisulla näyttäisi löytävän vain julkaisu kun saimme pienokaisen meille. Joten olisiko pienen tilannekatsauksen aika?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin meidänkin pikkuisellemma, otsikossa yksi uusimmista. Koiraperheen elämää meillä on takana jo kohta 8kk ja poitsukin täyttää ihan pian 10kk. Ihan ne pahimmat pentuajat ovat siis pissaralleineen takana, vaikka vielä paljon opeteltavaa ja opittavaa edelleenkin on - eikä aivan 100% sisäsiisteyttä olla saavutettu ahkerasta ulkona ravaamisesta huolimatta. Seuraamieni keskustelun perusteella tässäkin on paljon vaihtelua ja lieneekö nämä kääpiörodut tässä asiassa vielä muita hitaampia. Hommassa ollaan kuitenkin niin hyvällä tolalla, että enää olemme rajanneet poitsun käytöstä neidin huoneen pois - suurimpana ehkä vielä kaikki pienet lelut mitä siellä on. Matot voisi ehkä jo roudailla pikkuhiljaa paikoilleen, ne ovat ihan täysin unohtuneet :D

Kissasta jouduimme valitettavasti useammastakin syystä johtuen luopumaan. Suurimpana oli se, että koiran kasvaessa heillä tuntui hieman enemmän tulevan yhteydenottoja enkä nähnyt realistisena mahdollisuutta pitää heitä samassa tilassa vahtimatta. Kleopatran parasta ajatellen lähdin etsimään hänelle uutta kotia ja ilokseni hänestä oltiinkin yllättävänkin kiinnostuneita, loppuelämän kodiksi hän päätyi nuorelle pariskunnalle, kenellä oli paljon kissoista kokemusta. Toivottavasti hänellä on siellä parempi olla kaiken huomion keskipisteenä <3

Villakoira on rotuna valloittanut kyllä täysillä meidän sydämet. Nemo on todella hellyydenkipeä ja on aina lähellä, mieluiten sylissä. Olen itse myös yrittänyt treenailla trimmaamista ja vaikka se vaatiikin vielä paljon treeniä niin en koe sitä missään nimessä mahdottomana hommana. Helpompaa melkeinpä kun trimmaamisen lisäksi noita karvoja ei muutoin asunnossa leijaile. Rodulle ominaista on myös se, että vaikka energiaa riittää ja pitkiäkin lenkkejä jaksetaan ongelmitta, ei mitään ongelmakäyttäytymistä ilmene jos joskus ulkoilut jäävät hieman lyhemmiksi. Tällä hetkellä minun etätyöni vuoksi Nemo joutuu olemaan kohtuullisen vähän aikaa päivästä yksin (mutta on aktiivisesti myös siihen yksinoloon totutettu ja sitä päivittäin tuleekin), mutta tulevaisuudestahan ei tiedä. Koirat ovat laumaeläimiä ja mielessä onkin ollut toisen koiran hankkiminen siinä vaiheessa, kun Nemo on hieman kasvanut ja aikuistunut. Tällä hetkellä vahvasti tuntuu siltä, että rotu (ja kasvattaja) olisivat sama kuin Nemollakin.

Suosittelen siis ehdottomasti ja lämpimästi rotua jos yhtään omalta kuulostaa. Mutta muistathan, että varsinkin pienempien rotujen pennut ovat kysyttyjä ja toisaalta pentueeseen syntyy vähemmän pentuja kerralla (Nemollakin on vain kaksi siskoa eli pentueen koko oli kolme), joten varaudu pitkäänkin odotusaikaan ja ihan ehdottomasti ota selvää kasvattajasta keneltä pentua olet ottamassa. Itse etsin kasvattajia Suomen Villakoira Ry:n sivuilta ja mielestäni eri rotujen viralliset rotusivustot onkin hyvä paikka lähteä etsimään sitä oikeaa kasvattajaa ja pentua. Valitettavasti kaikilla ihmisillä ei ole puhtaat jauhot pussissa eri nettikirppareilta löytyy pentutehtailijoita, joiden ainoana motiivina on pentujen teettäminen rahan vuoksi. Tällöin emojen elinolot ovat muuta kuin hyvät ja nykytutkimusten mukaan emojen kokemukset välittyvät myös pennuille ja voivat siten aiheuttaa pennuilla monenlaisia ongelmia jatkossa.

Mistä ja miten sinä olet hankkinut oman lemmikkisi? Jouduitko odottamaan pitkään ennen kuin sait lemmikin itsellesi?

Nemo

Mikäli seuraat minua Instagramissa niin et ole taatusti voinut olla huomaamatta mikä pienisuuri muutos meidän elämäämme on tullut. Sydämessäni on ollut jo pidemmän aikaa koiran mentävä aukko ja kun tuo neitikin on kasvanut niin tuossa viime syksynä alkoi aika vihdoinkin tuntua otolliselta. Mielessä oli muutama rotu vaihtoehto ja aloinkin sitten syksyllä kyselemään kasvattajilta millainen tilanne pentujen suhteen heillä olisi.

Itse tykkään siitä, että kasvattaja on Joensuusta tai lähistöltä ja sen vuoksi kyselyt rajoittuivat tälle seudulle. Itse halusin varmistaa mahdollisimman hyvän alun pennulle ja sen vuoksi pidättäydyin kyselyissä vain rotujärjestöjen sivuilta löytyvissä kasvattajissa. Rotuvaihtoehtojen kanssa itselleni oli tärkeää koko sekä ennen kaikkea se, että rotu olisi perusterve. Kaikilla roduilla on omat herkkyytensä eri sairauksien suhteen, mutta tietyillä roduilla on jalostuksessa aiheutuneita ongelmia toisia enemmän. Nämä ovatkin viime aikoina olleet aika paljon esillä ja onneksi näissäkin asioissa on pientä parannusta havaittavissa, hidastahan se on.

Itse halusin tosiaan kompaktin kokoisen koiran, jota olisi kiva myös sylitellä. Alunperin jo vuosia mielessä oli jatkaa terrierien parissa, mutta sitten jostain kumman syystä aloin perehtyä enemmän villakoirien rotukuvaukseen ja mitä enemmän rodusta luin, sitä enemmän se alkoi kiinnostaa. Villakoirissa monilla voi turkinhoito olla se kynnyskysymys mutten itse kokenut mitenkään mahdottomana ajatuksena, olihan aiempikin koirani ollut trimmattava rotu. Villakoiran peruskotitrimmauksen uskoisin myös oppivan kohtuullisen helposti - ja kasvattaja onkin luvannut neuvoa tässä alulle.

Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi tiesin jo entuudestaan ettei tämä homma ole sellainen mikä tapahtuu sormia napsauttamalla vaan sitä omaa pentua joutuu usein kuukausia odottelemaan - ellei pidempäänkin. Alkuvuodesta me sitten kuitenkin jo saatiin kuulla pentueen syntymisestä, josta yksi pentu oli vapaana. Pienemmillä roduilla on monesti myös se ettei pentuja pentueisiin tule välttämättä paljoa, tässäkin pentueessa oli vain kolme pentua joista kaksi oli jo varattuna. 

Saimme siis tämän oman ihanuutemme kotiin tuossa pari viikkoa sitten <3 Nimen kanssa on aina hurja miettiminen, mutta päädyimme jo heti alussa nimeen Nemo. Kooltaan hän oli ihan hurjan pieni alussa ja on sitä toki edelleenkin, mutta onneksi ruoka maistuu ja sitä myöten Nemo kasvaa kokoajan hurjaa vauhtia. Alussa yöllä pentu hieman ikävöi, mutta tämä vaihe meni hyvin nopeasti ohi ja nyt saamme jo yöt nukkua aivan rauhassa.  Talviaika ei ole ehkä se helpoin pennun sisäsiistiksi opettamisen kanssa, mutta uskon kyllä tämän tästä onnistuvan ja jospa ne säät kohta alkaisivat lämmetä ja lumet sulaa. Toki pennun kanssa on sitten se kaikki muukin opettelu edessä, mutta kyllä tämä pentuvaiheenkin läpikäyminen on sen kaiken vaivan arvoista.

Koirista minulla on kokemusta kohtuudella, mutta aina kaikenlaiset vinkit ja niksit ovat tarpeen ja mielenkiintoista kuunnella. Toki myös edellisestä pentukoirasta itselläni on piiiiitkä aika, joten näitä perusjuttuja on saanut hieman kertailla :D

Kuulumisia ja kuumeilua

En ole hetkeen tehnyt ihan vain kuulumisista postausta, joten olisiko aika tai kiinnostaako ylipäätään ketään? No täältä palaa kiinnostipa tai ei :D

Kissaneiti on meillä ollut jo yli kahden vuoden ajan ja ikää hänellä on reilu 2,5v. Selkeästi rauhoittunut tässä ajan myötä mutta melkoisia spurtteja aina välillä vetää. Aluksihan hän oli varsin pelokas, mutta kun annettiin omaan tahtiin rauhassa tutustua uuteen kotiin ja meihin niin kyllähän hän tänne hyvin on kotiutunut. Hyvin usein kiehnää meissä kiinni ja esim. neidin tultua hoidosta on kyllä selkeästi hänessä kiinni jonkin aikaa kuin takiainen. Myös rohkeutta on tullut tehdä tuttavuutta vieraiden kanssa.

Kissaihmistä minusta ei kyllä edelleenkään ole tullut vaan olen entistä vahvemmin todennut, että kyllä ne koirat se mun juttu on vaikka kissatkin ihania ovat. Voihan tässä toki olla syynä myös yksinkertaisesti se, että olen aikalailla koko elämäni ollut tekemisissä koirien kanssa ja hyvin hyvin monet vuodet koira on ollut perheenjäsenenä. Kissoja taas olen päässyt silittelemään vain sukulaisten ja ystävien luona.

Ja tästä sitten pääsemmekin hyvin siihen kuumeiluun eli koirakuumehan se on jo jonkin aikaa ollut vahvasti mukana ja ehkäpä viimeisen puolen vuoden aikana päässyt sille asteelle, että olen asialle tehnyt jotain. Eli päättänyt olevan aika hankkia meille koira. Olenkin ollut yhteyksissä kasvattajiin eli nyt tässä on ne hetket meneillään kun kuumeisesti yritetään malttaa odotella tuleeko pentuja ja löytyisikö sieltä se meille sopiva tyyppi. Niin ja tätä kuumeiluahan ei auta lainkaan se, että minun vanhempani hankkivat itselleen koiranpennun. Pitäkää peukkuja, että saadaan sille pallerolle pian leikkikaveri.

Oletko sinä enemmän kissa- vai koiraihminen?

Kleopatran kuulumiset

Ajattelin, että teitä saattaisi ehkä kiinnostaa kuulla välillä myös hieman kissaneidin kuulumisia? Hänhän kotiutui meille viime syksynä ja nyt ikää on tullut jo se vuosi täyteen. Kissanhan voisi leikkauttaa jo alla 6kk iässä, mutta meillä se jäi tänne tälle keväälle. Meillä ei tosiaankaan missään vaiheessa ole ollut edes ajatuksena pennuttaa ja muutenkin olen sitä mieltä, että tämä asia varsinkin kissojen kanssa olisi hyvä pohtia kunnolla ennen kuin lähtee touhuun mukaan. Kissoja on paljon kodittomana, vaikka täytyykin sanoa etten meille syksyllä etsinnöistä huolimatta koditonta kaveria löytänyt.

Alkuun meillä meni hieman aikaa, että neiti kotiutui kunnolla ja esim. pissavahinkoja sattui kaksi tai kolme. Tuo väärään paikkaan pissaaminenhan on kissoilla se kaikista miedoin muoto ilmaista stressiä ja oikeastaan vasta siitä itse hoksasin hankkia feromonihaihduttimen. Harmillista ettei tullut aiemmin mieleen eivätkä eläinkaupassakaan tulleet maininneeksi. Varsinkin kissan kanssa suosittelen kyllä tuollaisen hankintaa mikäli jotain muutoksia kissan elämään on tulossa.

Nyt neiti on jo aivan 100% kotiutunut meille ja ottanut meidät omakseen. Pakko myöntää, että välillä olen pohtinut oliko tämä nyt kuitenkaan hyvä ratkaisu, niin neitokaisia yhdessä seuratessa mieli muuttuu hetkessä. Lemmikit antavat omistajilleen niin paljon ja tutkitustikin vähentävät stressiä. Myös lapset oppivat paljon lemmikkien kautta ja muistelisin jonkin tutkimuksen mukaan lemmikkiperheissä olevan vähemmän allergioitakin?

Välillä olen pohtinut kissalle kaverin hankkimista, mutta toisaalta kissathan eivät ole laumaeläimiä ja uuden kaverin tuominen olisi taas uusi stressitekijä lisää. Eli ei ainakaan nyt näillä näkymin. Se koira ehkä sitten joskus kun toinen neiti alkaa olla kouluiässä...

Mitä teidän lemmikeillenne kuuluu?

Pääsiäisviikko

Jostain kumman syystä pääsiäisviikko oli meillä melko täynnä erilaisia menoja...

Ennen pääsiäistä käytin polkupyörääni pyörähuollossa. Itselläni jäi taas viime hetkeen asia, joka on ollut mielessä jo pitkään. Polkupyöräni eturengas on ollut melkein lähes alusta lähtien (ostin pyörän n. 3,5v sitten uutena) jollain tapaa rikkonainen, koska siinä ei ole ilmat pysyneet kuin hetken eli ilmaa on joutunut pyöräilyjen välillä olemaan lisäämässä. Sain nyt vihdoinkin otettua itseäni niskasta kiinni ja soitin pyörähuoltoon asian tiimoilta, sain pyörän samana päivänä huoltoon, koska vika oli niin pieni. Samalla kertaa vaihtoivat pyörään myös takajarrupalat, koska ne olivat kuluneet käytännössä täysin loppuun. Saisinkohan aikaiseksi ensi talvena viedä pyörän ihan täyshuoltoon? (Tällä hetkellä täyshuoltoon aikaa joutuisi odottamaan kesäkuulle saakka...)

Toinen asia, jonka varaaminen on vain jäänyt on kissan sterilisaatioaika. Kissanhan voisi steriloida jo ennen 6kk ikää ja neiti on jo 11kk ikäinen. Itselläni kävi tämänkin suhteen tuuri, koska sain ajan samalle viikolle. Tyttökissalla homma on hieman monimutkaisempi kuin poikakissalla, mutta tässäkään tapauksessa kissa ei joutunut olemaan kuin pari tuntia eläinlääkärissä. Kotiin tultua neiti oli hieman tokkurainen ja kipeänoloinen, mutta jo illalla alkoi vaikuttaa aivan normaalilta. Leikkaushaava vaikutti myös oikein hyvin (ja nopeasti) parantuneen.

Kolmas käynti samalla viikolla oli toisen neidin hammaslääkärissä käynti, tämän ajan olin kylläkin jo aikaisemmin varannut. Hienosti jaksoi siellä olla vaikka suun auki pitäminen ja hampaiden tutkiminen ei aikuisellekaan ole mitään lempihommaa. Seuraavan kerran hammaslääkärissä käynti olisikin sitten taas vasta kahden vuoden kuluttua.

Pääsiäispyhiin meillä kuului ajan viettämistä perheen parissa minkä lisäksi pyöräilimme lauantaina ihanan aurinkoisessa säässä keskustaan ja haimme Arnold'sista herkullisen keväisen donitsin. Harmitti kyllä korona-aika kun on niin rajallista kaikki mitä pystyy tekemään...

Kuinka sinulla on meni pääsiäisen aika?

Vuosi 2020

Kun nyt vuosi vetelee viimeisiään niin on hyvä hetki muistella mitä kaikkea se oikein on pitänyt sisällänsä. Vuosi 2020 jää taatusti jokaisen mieleen, koska se sisälsi jotain sellaista mitä harva meistä on aikaisemmin kokenut. Ja ehkäpä ei kukaan tässä mittakaavassa. Vuodesta ei siis toki voi puhua mainitsematta koronaa. Se on vaikuttanut omaankin elämääni monella tapaa. Keväällä ehdimme onneksi neidin 2v-synttärit juhlia juuri ennen kuin tilanne alkoi Suomessakin eskaloitua. Keväällä oli todella pitkä tauko juurikin tästä syystä kun emme kovinkaan monia sukulaisiakaan nähneet pelosta, että tartuttaisimme taudin heihin tietämättämme. Äitienpäivän aikaan aloimme hieman rentoutua ja uskaltauduimme vanhempieni luokse äitienpäivääkin juhlimaan. Kesä meni meillä hyvinkin lähipiirissä monessakin mielessä vaikka rajoituksia olikin höllennetty. Syksyllä tilanne alkoi taas näyttää pahemmalta, mutta ihan samanlaista pelkoa ei ilmassa ollut kuin keväällä. Omalla kohdallamme onneksi joulunvietto sujui aivan kuten normaalistikin, koska asumme lähekkäin ja yhteensä meitä se alle 10 oli.

Töihinkin tilanne vaikutti siten, että muutimme toimipisteestä toiseen. Ensin väliaikaisesti ja lopulta tuli päätös toisen toimipisteen sulkemisesta. Keväällä mekin kävimme lävitse YT-neuvottelut, jonka seurauksena tuohon ratkaisuun päädyttiin. Tämän lisäksi tässä tilanteessa menetimme muutaman työkaverin sekä jouduimme osittain lomautetuksi. Kuten kaikkialla muuallakin, niin myös töissä suosimme etävastaanottoa ja syksyllä töissä tuli meillekin maskipakko. Tämän lisäksi meille uutena oli keväästä lähtien myös työvaatetus. Hoitoalalla korona oli todella rankka ja niin myös meillä vaikkemme onneksemme koronapotilaiden hoitoon millään tapaa osallistuneet. Loppujen lopuksi kokonaistilanne meni töissä siihen pisteesee, että päädyin irtisanoutumaan työstäni ja hyppäämään täysin tyhjän päälle.

Vuodessa ehkä se positiivisin asia oli uusi perheenjäsenemme. Vaikka olenkin vannonut aina olevani koiraihminen niin päädyin tosiaan syksyllä hankkimaan meille kissanpennun. Mikään hetkenmielijohde tämä päätös ei kuitenkaan ollut, kissat ovat aina kiehtoneet mieltäni ja niiden kanssa olen pienestä asti ollut tekemisissä suvun ja ystävien kautta. Itse olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että lemmikki opettaa lapsille paljon ja onhan lemmikki tutkitustikin omistajien mielenterveyden kannalta todella mahtava asia. Ehkäpä raskas vuosi tarvitsikin juuri tämän piristysruiskeen. Koira meille vielä tulee joskus talouteen, mutta tämä lienee ajankohtainen neidin ollessa kouluikäinen. Ehkäpä sitä ennen meille saapuu vielä toinenkin kissakaveri?

Vuodesta 2020 oikeastaan nämä kolme asiaa nousee tärkeimpänä mieleen. Paljon ihania onnenhetkiäkin on ollut, mutta kaiken kaikkiaan omallakin kohdalla sanoisin vuoden olleen yksi rankimmista. Toisaalta ehkä joskus vuosien kuluttua tämän vuoden voi vielä sanoa olleen yksi opettavaisimmista tähän mennessä? Vuodelle 2021 toivon paljon positiivisia asioita. Katsotaan kuinka tämä toive tulee täyttymään.

Mitä sinulla on jäänyt vuodesta erityisesti mieleen?

Kleopatra

 Mikäli seuraat minua Instagramissa niin olet varmasti huomannut mustan karvapallon, joka varsinkin storien puolella on melko ahkerasti viime viikkoina esiintynyt. Arvelin, että voisi olla aika esitellä hänet myös täällä.

Alkuun voisin mainita sen, että olen aina pitänyt itseäni koiraihmisenä ja ehkä minä edelleenkin olen. Yksi vahva vaikuttaja tässä on toki ollut se, että lapsuuden kodissani on ollut vain koiria (sekä hetkellisesti akvaariossa kaloja) eikä lainkaan kissoja. Äitini ja isäni lapsuuden kodeissa on ollut useampiakin kissoja, samoin kun molempien sisarusten perheissä. Äitini ei kuitenkaan ole voinut sietää kissoja sen jälkeen kun eräs mummoni kissoista oli meinannut tukehduttaa siskoni hänen ollessaan vauva. Onneksi tätini oli huomannut ja nostanut kissan pois vauvan päältä vaunuista! Lapsuudessakin olen siis kyllä sukuni kautta ollut paljonkin kissojen kanssa tekemisissä ja ne ovat aina kiehtoneet, mutta tuo äitini suhtautuminen kissoihin on saanut aikaan ajatusmaailman, että lemmikkinä itselläkin nimenomaan koira on tuntunut luonnollisemmalta.

Nyt neidän ollessa taaperoikäinen en kuitenkaan edes harkitse koiran(pennun) ottamista, mutta pikkuhiljaa olen omassa mielessäni kypsytellyt ajatusta kissasta. Tästä en itseasiassa ole ääneen kovinkaan monelle sanonut ennen kuin tein päätöksen, että meille kissa tulee. Harkitsin aikuistakin kissaa ja sellainen meille varmaan olisikin muuttanut mikäli oikeanlainen olisi ilman kotia ollut. Jostain syystä näitä aikuisia kodinvaihtajia (jotka soveltuisivat lapsiperheeseen) ei juurikaan ollut Joensuun lähiympäristössä kun aloin kissaa etsiä. Lisäksi vanhempani olivat ehdottomasti sitä mieltä, että pentu olisi parempi vaihtoehto ja näin toki joissakin tilanteissa voi ollakin.

Haimme kissanpennun tästä Joensuun lähistöltä, jota ennen kävin Musti&Mirri-kaupasta hankkimassa tarvikkeita. Harmillisesti en heti alkuun tullut hankkineeksi Feliway-feromonihaihdutinta, joka on nimenomaan tarkoitettu stressitilanteisiin mitä varsinkin kodin ja perheen vaihtuminen aina on. Pikkuneitimme reagoi tähän muutokseen tekemällä pari kertaa tarpeensa taaperon huoneeseen, tämähän on juurikin se kevyin kissan keino ilmaista oma stressinsä. Tuon haihduttimisen hankkimisen jälkeen näitä vahinkoja ei enää sattunut, eikä toivottavasti tulekaan.

Nimeä pähkäilin itse jonkin aikaa ja aluksi ajatuksena oli kaksi tavuinen helppo nimi. Kun sitten asiaa googletin niin hoksasin, että kissan nimihän voi olla jokin hieman erikoisempikin. Itse rakastan antiikin historiaa, joten lähdin sieltä miettimään nimeä. Muutama kreikan jumalatar oli myös vahvana ehdokkaana, mutta mustalle kissalle Kleopatra tuntui sopivan parhaiten. Luonteeltaan hänen ylhäisyytensä on arka, mutta utelias. Päivä päivältä hän on selkeästi rohkaistunut ja toivottavasti vielä joku päivä kehrää vieressäni tv:tä katsoessa.

Yksi asia mistä olen erityisen ylpeä on taaperoni suhtautuminen kissaan. Hänhän on pienestä lähtien ollut koirien kanssa tekemisissä ja kissaankin sai kosketusta perhepäivähoitajalla ollessaan. On siis yritetty opettaa kuinka lemmikkejä kohdellaan. Taapero on hyvin antanut tilaa kissalle ja pikkuhiljaa Kleopatra itse tulee lähemmäs ja antaa silitellä. Loppujen lopuksi hänestä näyttäisi kuoriutuvan melkoisen hellyydenkipeä kaveri.

Vielä joku päivä meille tulee koira, mutta en ihmettelisi jos vaikka tätä ennen vielä toinen kissa talouteen tulisi! 

Oletko sinä kissa- vai koiraihminen?