Kleopatra

 Mikäli seuraat minua Instagramissa niin olet varmasti huomannut mustan karvapallon, joka varsinkin storien puolella on melko ahkerasti viime viikkoina esiintynyt. Arvelin, että voisi olla aika esitellä hänet myös täällä.

Alkuun voisin mainita sen, että olen aina pitänyt itseäni koiraihmisenä ja ehkä minä edelleenkin olen. Yksi vahva vaikuttaja tässä on toki ollut se, että lapsuuden kodissani on ollut vain koiria (sekä hetkellisesti akvaariossa kaloja) eikä lainkaan kissoja. Äitini ja isäni lapsuuden kodeissa on ollut useampiakin kissoja, samoin kun molempien sisarusten perheissä. Äitini ei kuitenkaan ole voinut sietää kissoja sen jälkeen kun eräs mummoni kissoista oli meinannut tukehduttaa siskoni hänen ollessaan vauva. Onneksi tätini oli huomannut ja nostanut kissan pois vauvan päältä vaunuista! Lapsuudessakin olen siis kyllä sukuni kautta ollut paljonkin kissojen kanssa tekemisissä ja ne ovat aina kiehtoneet, mutta tuo äitini suhtautuminen kissoihin on saanut aikaan ajatusmaailman, että lemmikkinä itselläkin nimenomaan koira on tuntunut luonnollisemmalta.

Nyt neidän ollessa taaperoikäinen en kuitenkaan edes harkitse koiran(pennun) ottamista, mutta pikkuhiljaa olen omassa mielessäni kypsytellyt ajatusta kissasta. Tästä en itseasiassa ole ääneen kovinkaan monelle sanonut ennen kuin tein päätöksen, että meille kissa tulee. Harkitsin aikuistakin kissaa ja sellainen meille varmaan olisikin muuttanut mikäli oikeanlainen olisi ilman kotia ollut. Jostain syystä näitä aikuisia kodinvaihtajia (jotka soveltuisivat lapsiperheeseen) ei juurikaan ollut Joensuun lähiympäristössä kun aloin kissaa etsiä. Lisäksi vanhempani olivat ehdottomasti sitä mieltä, että pentu olisi parempi vaihtoehto ja näin toki joissakin tilanteissa voi ollakin.

Haimme kissanpennun tästä Joensuun lähistöltä, jota ennen kävin Musti&Mirri-kaupasta hankkimassa tarvikkeita. Harmillisesti en heti alkuun tullut hankkineeksi Feliway-feromonihaihdutinta, joka on nimenomaan tarkoitettu stressitilanteisiin mitä varsinkin kodin ja perheen vaihtuminen aina on. Pikkuneitimme reagoi tähän muutokseen tekemällä pari kertaa tarpeensa taaperon huoneeseen, tämähän on juurikin se kevyin kissan keino ilmaista oma stressinsä. Tuon haihduttimisen hankkimisen jälkeen näitä vahinkoja ei enää sattunut, eikä toivottavasti tulekaan.

Nimeä pähkäilin itse jonkin aikaa ja aluksi ajatuksena oli kaksi tavuinen helppo nimi. Kun sitten asiaa googletin niin hoksasin, että kissan nimihän voi olla jokin hieman erikoisempikin. Itse rakastan antiikin historiaa, joten lähdin sieltä miettimään nimeä. Muutama kreikan jumalatar oli myös vahvana ehdokkaana, mutta mustalle kissalle Kleopatra tuntui sopivan parhaiten. Luonteeltaan hänen ylhäisyytensä on arka, mutta utelias. Päivä päivältä hän on selkeästi rohkaistunut ja toivottavasti vielä joku päivä kehrää vieressäni tv:tä katsoessa.

Yksi asia mistä olen erityisen ylpeä on taaperoni suhtautuminen kissaan. Hänhän on pienestä lähtien ollut koirien kanssa tekemisissä ja kissaankin sai kosketusta perhepäivähoitajalla ollessaan. On siis yritetty opettaa kuinka lemmikkejä kohdellaan. Taapero on hyvin antanut tilaa kissalle ja pikkuhiljaa Kleopatra itse tulee lähemmäs ja antaa silitellä. Loppujen lopuksi hänestä näyttäisi kuoriutuvan melkoisen hellyydenkipeä kaveri.

Vielä joku päivä meille tulee koira, mutta en ihmettelisi jos vaikka tätä ennen vielä toinen kissa talouteen tulisi! 

Oletko sinä kissa- vai koiraihminen?