Ajattelin tehdä hieman poikkeuksellisen postauksen; vertailla teille kolmea tuotetta, jotka eivät ole olleet yhtä aikaa testissä. Olen kuitenkin kaikki käyttänyt loppuun ja koen, että minulla on kaikista melkoisen hyvät muistikuvat.
Kyseessä olisi kolme erilaista luonnonkosmetiikan deodoranttia. Kaksi tuotteista olen saanut pr-näytteenä ja yhden olen ostanut itse.
Mikään näistä ei ollut aivan täydellinen ja pidemmässä käytössä valitettavasti kahden tuotteen kohdalla kainaloideni iho alkoi ärtyä lievästi - tästä huolimatta sain kaikki tuotteet käytettyä pois.
Schmidt's oli näistä ensimmäinen ja tykkäsin tästä kovasti siihen saakka kunnes kainaloideni ihon ärtymistä alkoi ilmaantua. Tuoksu tässä on ihana ja pakkaus kolmikosta ehdottomasti minun makuuni kaikista toimivin.
Organic Essence ei jäänyt tuoksussa lainkaan jälkeen edellä mainitusta ja tämä oli kolmikosta ainokainen, joka ei pidemmänkään käytön jälkeen vaikuttanut ärsyttävän kainaloiden ihoa. Valitettavasti pidempään käytössä oltuaan pahvipakkaus alkoi pehmetä ja tuotetta ehkä vähän tuli pakkauksen läpikin. Aivan loput jämät tuotteesta käytin niin, että kaavin tuotetta spaattelilla käteen ja levitin siitä kainaloihin. Jos pakkaus olisi ollut toimivampi niin en epäröisi hetkeäkään tarttuakko tähän uudelleen!
Flow Cosmetics deo ei tuoksu juurikaan eikä tuo levitystapakaan loppujen lopuksi niin kamalan vaivalloinen ollut kuin mitä arvelin - vaikkei se lempparikseni muodostunutkaan. Valitettavasti myös tämä alkoi aivan purkin loppupuolella näyttää ärsyttävän kainaloideni ihoa, joten ihan jo tämänkään vuoksi en tähän uudelleen palaisi.
Kaikissa kolmessa on omat hyvät ja huonot puolensa; Schmidt's on ehdottomasti toimivimmin pakattua ja tuoksuu ihanalta, Flow Cosmetics:lle ehdoton plussa suomalaisuudesta, Organic Essence nousee tästä kolmikosta suosikikseni - ainokainen miinus tulee pakkauksesta.
Oletko sinä testaillut luonnonkosmetiikan deodorantteja ja kenties löytänyt sieltä sen oman luottotuotteesi?

Itse olen tykännyt kivestä, ollut hellävarainen. Nyt kiinnostaa testata tehdä itse dödöjä.
VastaaPoistaDödöä olisikin mielenkiintoista kokeilla tehdä itse :)
PoistaMiulla on Schmidt's dödö käytössä, tosin vain iltaa vasten/suihkun jälkeen, enkä sitäkään käytä aina. Miun iho on usein viileä, joten tuon lämmityksessä kestää "kauan", joten yleensä suihkun jälkeen siitäkin syystä. Ei sellaisenaan toimi päiväkäytössä, kun pettää jo ennen puolta väliä työmatkaa :D
VastaaPoistaSulla ei kainaloiden iho ole siihen ikävästi kuitenkaan reagoinut?
PoistaEi ainakaan vielä :'D
PoistaEn ole uskaltanut testata kun kainaloiden ihoni on aika herkkä ja reagoi nopeasti kaikkeen uuteen.
VastaaPoistaOnko sulla joku luottodödö, jota käytät jatkuvasti? :)
PoistaMielenkiintoisia tuotteita. Voisin laittaa koleiluun tuon Organic Essence, koska ihoni on hyvin herkkä. Innolla odotan jo seuraavia postauksiasi. Näistä löytää usein hyviä vinkkejä.
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaOlen testaillut ja yhtään toimivaa en ole vielä löytänyt, tosin en ole testannut näistä taasen yhtäkään.
VastaaPoistaIhanaa päivää Mira <3
Tähän mennessä ainoa toimiva dödö luonnonkosmetiikasta on Schmidt's merkiltä. Sitä minulla on nyt toinen purkki käytössä. Kahta muuta testaamaasi dödöä en ole kokeillut.
VastaaPoistaSun iho ei ole tuotteesta ärtynyt?
Poista