Lokakuun ostoista mainitsin yhden saldoa isosti kasvattaneen jääneen marraskuulle, koska en saanut tuotetta käsiini - ja näin muuten käy marraskuun lopunkin muutaman oston kanssa.
Lokakuun Tribe Beauty Box saapui siis minulle vasta marraskuussa ja siksi lisätään maksu (n. 41€) marraskuun saldoon vaikka sen olenkin jo lokakuussa maksanut. Tämän kohdallahan sattui niin, että sain väärän luomiväripaletin minkä lisäksi huulimeikkikynän toinen puoli oli rikkoutunut. Laitoin asiasta reklamaatiota ja siihen nopeasti vastattiinkin ja lähetettiin tuotteet minulle päin - Postin lakon takia paketti ei kylläkään ole minulle saapunut ja pelkäänkin, että on nyt kadonnut jonnekin :/
Black Fridayhin en liiemmin ehtinyt paneutua, mutta siitä huolimatta sain melkoisen summan rahaa palamaan; suurin hankinta ei kaiken lisäksi ollut edes missään tarjouksessa :D (Ja enemmän meni rahaa muuhun kuin kosmetiikkaan muutoinkin..) Mutta palataan tämän puolen hankintoihin myöhemmin.
Mitä sinä ostit marraskuussa?
Tuo boksi näyttää kyllä kaikenkaikkiaan viehättävältä, jään odottamaan Sun blogiartikkelia niistä :) Itse ei hirveesti tuu ostettua mitään läpi vuodenkaan (tilanne olisi varmasti toinen jos ei tänä ammattibloggaajan työetuna kaikkea mahrollista saisi), mutta itsekin tartuin joihinkin Black Friday-tarjouksiin, joissa teki isoja säästöjä tarpeellisissa asioissa.
VastaaPoistaOlen siitä postaillut marraskuun puolella :)
Poistahttps://blingershimmer.blogspot.com/2019/11/tribe-beauty-box-october.html
enpä tainnut marraskuussa tehdä erityisempiä hankintoja :)
VastaaPoistahttps://neljanaamukahvi.blogspot.com/
:)
PoistaMä ostin yhden Goodieboxin ja pienen sekalaisen setin korealaista kosmetiikkaa. Eipä kummoisia ostoksia täällä. Tuo boksi näyttää kyllä kivalta! :)
VastaaPoistaSe oli kyllä - ja sain muuten eilen käsiini korvaustuotteetkin <3
PoistaOstin marraskuussa teiniajoista asti haaveilemani Dr.Martensit. Ei siis mikään heräteostos. Muutaman vaatteen hankin itselleni ja lapselle.
VastaaPoista