torstai 29. kesäkuuta 2023
Hemp Face Oil
maanantai 26. kesäkuuta 2023
Bloom in Love
lauantai 24. kesäkuuta 2023
Lukuvinkkejä
*)mainoslinkki
Olen edelleenkin käyttänyt ahkerasti äänikirjapalveluita, joista olen sekä kuunnellut kirjoja äänikirjojen muodossa että lukenut ekirjoina, mutta näiden esittelyt on kummasti jäänyt täältä joten ajattelin nyt tehdä jonkinlaista koontipostausta omista lukuvinkeistäni teille. Äänikirjapalveluista minun suosikikseni on tainnut nousta *BookBeat, mutta itsekin ahkerasti aina ajoittain testailen muitakin äänikirjapalveluita ja varsinkin pyrin hyödyntämään erilaiset tarjoukset. Myös neiti tykkää iltaisin kuunnella äänikirjamuodossa kirjoja, vaikkakin hänen kanssaan hyödynnämme vielä enemmän kirjaston palveluita. Tällä kertaa keskityn kuitenkin aikuisten kirjoihin.
Tess Gerritsenin kirjat olen aiemminkin blogissa maininnut ja tehnyt tarkempia postauksiakin eri kirjoista. Pitää kuitenkin hänet mainita tässä myös vielä alkuunsa, koska olen tuon aiemman postaukseni jälkeenkin lukenut hänen uudempia teoksiakaan. Hänen kirjoistaan suurimman osan olenkin lukenut ihan kirjamuodossa, koska äidiltäni löytyy hänen lähes koko tuotantonsa. Toinen mitä en vain voi olla mainitsematta on Agatha Christie, joka on ehdottomasti nyt ja aina se ykkösdekkaristi minun sydämessäni. Mutta sitten muutamia, joista ainakaan suurinta osaa en ole aiemmin täällä maininnutkaan.
Ensialkuun jännityksen ystäville:
- Louise Penny ja Three Pines -sarja: Sijoittuu pitkälti Three Pines -nimiseen kylään Kanadassa, kirjan pääosassa on murharyhmä ja sieltä erityisesti rikoskomisario Armand Gamache sekä kylän asukkaat, jotka tulevat varsin tutuiksi ja suorastaan rakkaiksi sarjan edetessä. Sarjasta on ilmestynyt yhdeksän kirjaa ja kymmenes on tulossa julkaisuun loppuvuodesta 2023.
- Elly Griffiths ja Ruth Galloway -sarja: Arkeologi Ruth Galloway pääsee avustamaan monenlaisissa murhatutkimuksissa etsivä Harry Nelsonia. Sarjassa 13 osaa ja 14 kirja on ilmestymässä syksyllä 2023. Suosittelen myös saman kirjailijan kahden kirjan sarjaa etsivä Harbinder Kaurista.
- Richard Osmanin kolmen kirjan sarja seuraa eläkeläisten torstain murhakerhoa, joka on mukana selvittämässä ratkaisematta jääneitä rikoksia. Kirjoja tähän mennessä on ilmestynyt kolme.
- Suomalainen Max Seech on myös loistava kirjailija ja hänen neljän kirjan Jessica Niemi -sarjansa imaisevat todella mukaansa.
-Lars Keplerin Joona Linna -kirjasarjan olen aiemminkin maininnut, mutta nämä ehdottomasti ansaitsevat myös uuden maininnan. Kirjasarja on tällä hetkellä 9 kirjan pituinen ja toivottavasti lisää seuraa.
- J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamat yksityisetsivät Cormoran Strikesta kertovat kirjat ovat myös ehdottomasti lukuelämyksiä, kirjoja on ilmestynyt nyt yhteensä kuusi.
Varsinkin viime aikoina olen innostunut myös tieto-/historiakirjoista, joista ehdottomasti mainitsemmisen arvoisia ovat:
- Bill Bryson: Lyhyt historia lähes kaikesta & Keho
- Adam Rutherford: Lyhyt historia meistä kaikista
- Hans Rosling ym: Faktojen maailma
- Suvi Auvinen: Lihan loppu
- Matthew Walker: Miksi nukumme
- Anne Ignatius: Joka kymmenes nainen (ehdoton suositus endometrioosista kärsiville, heidän läheisilleen sekä endometrioosia sairastavien kanssa työskenteleville)
- Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta
- Päivi Laitinen: Reissunaisia
- Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
- Hannu Lauerma: Usko, toivo ja huijaus
- Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika kymmenen myyttiä keskiajasta
- Daniel Ryden: Maailman salaperäisin kirja ja muita historian myyttejä
Itsensä kehittäminen on ehdottomasti itselläni ollut vahvasti pinnalla varsinkin parin viime vuoden aikana ja siihen liittyen voisin nostaa muutaman lukusuosituksen:'
- Peppiina Meronen: Pieni rohkaisukirja
- Helen Thomson: Fiksaa elämäsi hyvinvointia tieteen keinoin
Tässä nyt vain muutamia poimintoja. Onko joukossa sinulle tuttuja kirjoja? Entä olisiko sinulla antaa jotain lukusuosituksia, voivat olla myös ihan eri genreihin liittyä jos vaikka innostuisi laajentamaan repertuaaria!
torstai 22. kesäkuuta 2023
Hydragenist cream
maanantai 19. kesäkuuta 2023
La Rive Love Dance
sunnuntai 18. kesäkuuta 2023
Ikäkriisiä vai itsensä löytämistä?
maanantai 12. kesäkuuta 2023
Green Tea Calming
lauantai 3. kesäkuuta 2023
La Rive Cash
Näin hyödynnän yhtä kasvovoidetta monella tavalla
*)mainoslinkki Ihon kosteutus on perusta hyvinvoivalle ja heleälle iholle riippumatta siitä onko kyseessä aamuinen piristys tai illan rauhoi...
Luetuimmat
-
Aloitan viime kuussa uuden postaussarjan "Historian lehtien havinaa" Orlyn historialla. Jatkossa yritän katsoa jos kerran kuukaud...
-
Unet kiehtovat meitä monia, ne voivat tuntua joskus satunnaisilta ja sekavilta, mutta toisinaan niissä on syvyyttä, joka jää pyörimään miele...
-
*)mainoslinkki Kasvovesi jakaa usein mielipiteitä: osa pitää sitä turhana lisänä, kun taas toisille se on olennainen osa ihonhoitorutiinia. ...
-
*)mainoslinkki Olen vähän viime kuukausina yrittänyt himmailla uusien luomien hankinnan suhteen, mutta kun nyt olen saanut jonkin verran lai...
-
*)mainoslinkki Meikinpoisto on tärkeä osa ihonhoitorutiinia, ja erityisesti öljymäiset tuotteet ovat tehokkaita liuottamaan meikin, aurinkov...
-
Pitkästä aikaa tartuin jälleen Christien kirjaan. Tässä välillä olen kyllä lähes kaikki leffana ilmestyneet tuijotellut tv:n kautta, ja jota...
-
*)mainoslinkki Hiuksia tulee monesti suojattua erilaisilla hoitotuotteilla, mutta yksi usein aliarvostettu osa-alue on lämpösuoja. Kuuma hiu...
-
*)mainoslinkki Olen seuraillut tässä mielenkiinnolla julkaistuja Lykon Lovables settejä ja nyt pitkästä aikaa päädyin sellaisen itselleni ti...
-
Eteeriset öljyt kiehtovat monia niin tuoksujensa kuin hyvinvointivaikutustensa vuoksi. Ne ovat tiivistettyjä kasviuutteita, joita voidaan kä...
-
*)mainoslinkki päivitetty 25.9.2025 Joo, näin syyskuun alussa on ihan liian aikaista, mutta koska näitä on alkanut jo myynnissä näkyä niin a...