Olen tässä jo jonkin aikaa pohdiskellut otsikon mukaista...
Iän myötä tulee itsevarmuutta eikä enää välitä niin kovin muiden mielipiteistä. Tämän kaiken ansiosta uskaltaa tehdäkin enemmän niitä itselle mieluisia juttuja. Itselläni tämä on selkeästi lähtenyt hiustenväristä nyt parin vuoden aikana. Joskus nuorena en todellakaan olisi voinut kuvitella olevani vielä joskus punapää - tosin silloin ehkä enemmänkin koin punaisen olevinaan korostavan kasvojeni punaisuutta mitä se ei tokikaan tee (toisaalta myöskään hiusvärien taso ei ollut tällä tasolla ja varsinkin punaisen värin ylläpitäminen entisillä värillä olisi liikaa itselleni tänäkin päivänä).
Lävistyksiä minulle on ilmaantunut vuoden aikana lisää yhteensä neljä - näitä ennen korvareikien lisäksi itselläni oli jo entuudestaan yksi lävistys (napa). Nämä oli asia joita olin pitkään miettinyt ja haaveillut. Nenälävistyksen kohdalla pohdin työasioita ja näkyvällä paikalla olevan lävistyksen vaikutusta työllistymiseen (luojan kiitos tässä asiassa on edistytty enkä tiedä olisi se nyt niin kovin vaikuttanut edes entisessä ammatissa) ja rustalävistysten suhteen sitten taas pelkäsin hieman tuota parantumista (kyllähän näiden kanssa toki kestääkin).
Myös tatuointeja minulle on tullut puolen vuoden sisällä kaksi lisää - näitäkin oli entuudestaan jo yksi. Neidistä tatuointi on ollut mielessä jo raskausajasta lähtien, mutta vasta nyt sain sen vihdoin aikaiseksi. Tatuoinnin suhteen on jarrutellut ehkä se, että olen pohtinut oman ihoni reagoimista tatuointiin mutta olen nyt todennut tuon ensimmäisen olevan hakattuna todennäköisesti liian syvälle. Toinen jarru oli se ettei mielessä ollut selkeästi jotain huipputatuoijaa, jolle haluaisin - siskoni avulla sen löysin ja ainakin nyt tuntuu siltä, että vaikka jonot hänelle onkin pitkät niin hänellä tulen jatkossakin tatuointini hakemaan. Ja kyllä, en usko tatuointieni määrän jäävän tähän kolmeen :D
Hiusväri, tatuoinnit ja lävistykset ovat toki ne kaikista näkyvin osa, mutta toisaalta ehkä tämä koko homma starttasi jo siitä kun uskalsin ottaa sen pelottavan suuren harppauksen ja irtisanouduin vakipaikasta vaikkei minulla ollut selkeää tietoa jatkosta. Hyvin elämä otti koppia ja tämä antoi varmuutta taas jatkoon tehdä niitä uusia isoja ja pelottaviakin päätöksiä - toki harkiten tarkkaan.
Koetko sinä löytäneesi ikääntymisen myötä enemmän oman itsesi vai oletko vielä matkalla kohti sitä?
Koen, että se itsensä etsintä on koko elämän kestävä matka. Sillä monet tilanteet ja tapahtumat muovaavat elämää sen verran ja niistä opitaan ja näin oppii myös itsestään uutta.
VastaaPoistaJo harmaantuvana pitäisi ehkä / voisin ehkä miettiä hiusten värjäämistä, mutta ihoni on hyvin vaalea ja jotenkin iso osa elämäni aikana kokeilemistani väreistä on jotenkin vaikuttanut liian räikeiltä, ei siis välttämättä väreinä, mutta vasten kasvojani. Toisaalta myös ylläpito hirvittää. Mutta ne kerrat kun olen värjännyt, edes sellaisilla väreillä, jotka haihtuvat muutamien pesukertojen myötä, niin olen kyllä pitänyt siitä, että ne samalla vähän ryhdistävät hiusta.
VastaaPoistajoo kyllä vanhemmiten uskaltaa paremmin se kuka on
VastaaPoistaMatkalla ja todella pitkällä matkalla olenkin! Ulkoisesti ei varmaan uskoisi, että sisäisesti olen ihan hakoteillä. En tiedä mitä haluaisin työkseni tehdä, haluaisin olla yrittäjä, mutten uskalla perustaa yritystä ja pelkään olevani ulkopuolinen aivan kaikkialla. Mitä vanhemmaksi tulen sitä pienemmäksi itseni tunnen ':D
VastaaPoista