tiistai 30. syyskuuta 2025

Kimaltele kuin keiju: Moira Chroma Light Shadow -luomivärit

*)mainoslinkki

Olen vähän viime kuukausina yrittänyt himmailla uusien luomien hankinnan suhteen, mutta kun nyt olen saanut jonkin verran laitettua vanhoja ja käyttämättömiä kiertoon, niin annoin itselleni luvan paikata niitä :D Seuraavana esittelyyn tulevista neljästä sololuomiväristä ekan olen ostanut jos joskus kesällä ja se on ollut sen verran aktiivisessa käytössä, että päätin kotiuttaa kolme lisäsävyä.


Moira Chroma Light Shadow -luomivärillä on hintaa 7,90€-8,90€ ja näitä löytyy myynnistä esim. *Kicks, *Lyko ja *Godies, jälkimmäisessä on suurin valikoima. Minulta löytyy tosiaan näistä nyt neljä sävyä: 001 Fairy Dust (joka on ollut pisimpään ja ollut minulla varsin aktiivisessa käytössä), 004 Summer Dream (kuvien perusteella mietin vastaisiko tämä hieman erästä Urban Decayn luomiväriä, joka minulla on ollut aikoinaan...), 017 Opal Glazed ja 020 Lilac Love. Näistä kaikki on tosiaan hyvin sädehtiviä ja olen tuota jo pidempään käytössä ollutta Fairy Dust -sävyä käyttänyt eräänlaisena luomiväritopperina tuomaan lisää säihkettä muihin luomiväreihin. Toimivat siis sellaisenaan tai tuomaan lisäsäihkettä toiseen luomiväriin.


Itsehän käytän tosiaan luomiväriä käytännössä joka päivä, joten sinällään luomivärit eivät minulla ole turhake. Kuinka usein sinä leikit luomiväreillä?


perjantai 26. syyskuuta 2025

Miksi näemme unia ja mitä ne voivat paljastaa meistä?

Unet kiehtovat meitä monia, ne voivat tuntua joskus satunnaisilta ja sekavilta, mutta toisinaan niissä on syvyyttä, joka jää pyörimään mieleen vielä heräämisen jälkeen. Moni onkin kautta aikojen uskonut, että unilla on merkitystä ja että niiden avulla voi saada viestejä omasta elämästä, alitajunnasta tai jopa tulevasta.


Unien tulkinnalla on pitkä historia. Jo muinaisessa Mesopotamiassa ja Egyptissä unia pidettiin jumalten viesteinä, ja niitä tulkittiin erityisten unientulkitsijoiden avulla. Kreikassa ja Roomassa unet liitettiin usein ennustuksiin ja oraakkeleihin, ja niiden nähtiin heijastavan kohtaloa. Myös Raamatussa on useita kertomuksia unista, jotka koettiin jumalallisina viesteinä. Keskiajalla unet alettiin yhdistää enemmän kehon ja mielen tilaan. Esimerkiksi ajateltiin, että tietyt unet voivat johtua ruoasta, tunteista tai sairauksista. Modernimpi psykologinen näkökulma sai alkunsa 1800–1900-luvuilla Sigmund Freudin ja Carl Jungin tutkimusten myötä. Freud näki unet alitajunnan toiveiden ja tukahdutettujen halujen ilmentyminä, kun taas Jung painotti arkkityyppien ja kollektiivisen alitajunnan roolia unien symboliikassa.

Nykyään unien tulkintaa lähestytään monesta suunnasta. Psykologiassa unia pidetään usein keinona, jolla aivot käsittelevät päivän aikana koettua ja jäsentävät tunteita. Samalla monet ihmiset uskovat edelleen unien sisältävän symbolisia viestejä. Yleisimmät unisymbolit ja niiden tulkinnat liittyvät usein elämän suurimpiin teemoihin. Vesi kuvastaa tunteita ja niiden virtausta, ja se voi kertoa joko rauhasta tai levottomuudesta riippuen siitä, onko vesi tyyni vai myrskyisä. Lentäminen liitetään usein vapaudenkaipuuseen ja irtautumiseen arjen rajoituksista. Hampaiden irtoaminen tulkitaan yleisesti pelkoina menetyksestä, ikääntymisestä tai omasta voimattomuudesta. Alastomuus unessa voi liittyä haavoittuvuuteen ja paljastumisen pelkoon. Takaa-ajetuksi tuleminen voi symboloida stressiä ja paineita, joita ei ole vielä kohdannut hereillä ollessa. Toistuvat unet esimerkiksi putoamisesta kertovat usein epävarmuudesta tai hallinnan tunteen menetyksestä. Unet ovat siis olleet vuosituhansia ikkuna sekä ihmisen sisäiseen maailmaan että kulttuurisiin uskomuksiin. Siksi ne kiehtovat yhä, ja niiden tulkinta elää vahvasti niin tieteessä, populaarikulttuurissa kuin arjen keskusteluissakin.

Minkälaisia unia sinä muistat useimmiten ja uskotko niiden kertovan jotain syvempää omasta elämästäsi?


torstai 25. syyskuuta 2025

Onko kasvovesi turha vai tarpeellinen? Testissä Klairs Unscented Toner

*)mainoslinkki

Kasvovesi jakaa usein mielipiteitä: osa pitää sitä turhana lisänä, kun taas toisille se on olennainen osa ihonhoitorutiinia. Itse bongasin taannoin jonkin itselleni ei-niin-tutun brändin väittävän kasvoveden olevan täysin hyödytön, mutta oma kokemukseni on ihan toinen, hyvin valittu kasvovesi on ihonhoidon ensimmäinen vaihe, joka valmistaa ihon vastaanottamaan seuraavat tuotteet.


Klairs Supple Preparation Unscented Toner (ovh *Lyko 7,90€/30ml tai 18,90€/180ml, *Kick 18,90€/180ml, *Cocopanda 14,70€/180ml) 
on kevyt ja kosteuttava kasvovesi, joka ei sisällä hajusteita, parabeeneja, alkoholia tai väriaineita. Se poistaa iholta ylimääräisen lian ja talin, palauttaa pH-tasapainon puhdistuksen jälkeen ja sisältää aminohappoja, jotka vähentävät ärsytystä sekä kosteuttavat ihoa syvemmältä. Kasvoveden tehtävä on valmistella iho seuraaviin hoitovaiheisiin ja auttaa sitä imeyttämään tehokkaammin esimerkiksi seerumit, naamiot ja voiteet.

Tuotetta käytetään siten, että kasvojen ja kaulan puhdistuksen jälkeen muutama tippa kaadetaan kämmenelle ja taputellaan hellästi iholle. Hajusteettomuus ei ole itselleni tunnetusti ykkösjuttu, mutta kasvoveden kohdalla sillä ei ole niin suurta merkitystä – tärkeämpää on se, että tuote toimii ja tekee ihosta kosteutetun ja raikkaan tuntuisen.

Mikä on sinun suosikkikasvovedesi ja mitä odotat kasvovedeltä kaikkein eniten?


keskiviikko 24. syyskuuta 2025

LH Cosmetics Sparkl Charm: kimallusta silmille, huulille ja poskipäille

*)mainoslinkki

Sain Lovables-setin (tätä löytyy muuten edelleen *Lykolta mikäli olet setistä kiinnostunut!) mukana itselleni voidemaisen (kimaltavan) luomivärin, jonka kohdalla jäin pohtimaan pidänkö itselläni vai en. Lopputulos oli, että päätin sen pitää:


LH Cosmetics Sparkl Charm (ovh *Lyko 28€, *Kicks 28€, *Cocopanda 22,70€ /3,3ml)
on itseasiassa monikäyttöinen voidemainen tuote, jota voi silmämeikin lisäksi käyttää esim. huulilla tai vaikkapa poskipäillä tuomassa kimallusta. Boxin mukana tuli kultainen sävy, mutta tämän lisäksi löytyy vaihtoehtoja kahdeksassa eri sävyssä. Kokeilin tätä itse illalla koko päivän olleen luomivärin päälle ja siinä se ei ainakaan siinä hetkessä oikein kunnolla toiminut sormella levittäessä, koska alla ollut luomiväri meni hieman laikulliseksi. Päätin sitten kokeilla tätä myös suoraan luomille, silmämeikinpohjustajan päälle. Lisäsin tämän päälle vielä ihan normaalin puuterimaisen luomivärin ja lopputulos oli kyllä todella kiva - ja kesti hyvänä koko päivän. Eli itse käytän tätä ehkä jatkossakin mieluitenkin juurikin silmämeikin pohjalla tuomassa lisäkimallusta.


Voidemaiset luomivärit eivät ole ehkä ihan se ykkösvalinta itselläni, suosin enemmän puuterimaisia. Tämä oli ihan hauska testata ja tulen tätä epäsäännöllisen säännöllisesti meikissä kyllä käyttämään ettei mene hukkaan, mutten taida uutta hankkia. Mikäli kuitenkin itse pidän voidemaisista tuotteista - sekä glitteristä - suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän!

Suositko sinä silmämeikissä voidemaisia vai puuterimaisia tuotteita?

perjantai 19. syyskuuta 2025

Lovables Pillow Talk

*)mainoslinkki

Olen seuraillut tässä mielenkiinnolla julkaistuja Lykon Lovables settejä ja nyt pitkästä aikaa päädyin sellaisen itselleni tilaamaan (tosin tässä välissä taisin ehkä jonkun mielenkiintoisen missata, koska se myytiin niin nopeasti loppuun?). Nyt julkaistu Lovables kantaa nimeä Pillow Talk ja nimensä mukaisesti siinä on inspiraationa ollut iltarutiinit (sekä aamuherätykset). Tuo meikkipussi, johon tuotteet on pakattu, onkin tosi tyynymäinen:


Hintaa tällä *Lovables setillä oli tällä kertaa 49,90€ (hinta on hieman vaihdellut mitä tässä olen seuraillut) ja arvoa tälle lupailtiin noin 193,90€ verran. Itse tosiaan ennakkoon tsiigailin setin sisällön ja tulin siihen tulokseen, että enintään pari tuotteista ei tulisi itselläni edes kokeiluun ja olisi näin ollen itselleni hintansa arvoinen. Mitä setissä siis tuli mukana:
*haruharuwonder – Black Rice Hyaluronic Toner (ovh 28,90€/150 ml): tämä tulee ehdottomasti käyttöön ja aion tämän käyttää suositustenkin mukaisesti käsien kautta kasvoille taputellen.
*Vichy –Minéral 89 72H Moisture Boosting Cream (ovh 28,90€/50 ml): sen mitä Vichyn tuotteita olen testaillut, ovat ne olleet hyviä joten otan tämän mielelläni kokeiluun. Ja tosiaan jo nämä kaksi ekaa kuittaisivat koko paketin hinnan!
*Schwarzkopf– Gliss Night Elixir Overnight Repair (ovh 8,90€/100 ml): tämäkään ei ole lainkaan huono tuote, mutta minulla on useampi hiuksiin jätettävä hoitotuote, joten pitää katsoa jääkö tämä kaappiin odottamaan käyttöään - vai laitanko kiertoon.
*Maybelline– Lash Sensational Firework Mascara, Very Black, 6 ml (ovh 16,90€/10ml): en itse settiä ennakkoon katsoessa hoksannut, että mascarahan ei tosiaan ole täysikokoinen - mutta varsin reilu matkakoko. Tämä on ehkä yksi tämän hetken suosikkimascaroistani ja täysikokoinen kappale minulla tätä onkin juuri käytössä. Tulee siis ehdottomasti käyttööni.
*Yankee Candle – Clean Cotton (ovh 6,50€/37 g): tämä on ihanan tuoksuinen, taidan laittaa tämän wc:n puolelle ihastuttamaan.
*RFSU – OhYes Stimulating Gel, 10 ml (ovh 13,50€/40ml): ihan mielenkiintoista testata, mutta tämän kohdalla on ihan ok ettei tullut täysikokoisena. Vaikkakaan eihän sitä tiedä kuinka tästä tai tuosta toisesta vielä innostuu :D
*RFSU – BigO Orgasmic Gel, 10 ml (oh 14,50€/30ml): sama juttu kuin yllä olevan kanssa, toisaalta kiva kun saa pienessä koossa testata jotain, mitä ei todennäköisesti sokkona tulisi kovin herkästi ehkä hankittua kokeiluun. (Näiden kahden sekä myöhemmin kolmantena olevan tuotteen kohdalla en aio kyllä kokemuksia julkisesti jakaa täällä tai missään muuallakaan :D)
*Hero – Mighty Patch Original, (ovh 11,50€/24 pcs): finnilaastareita multa löytyy melkoisesti, mutta toisaalta niille aina käyttöäkin löytyy. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan näihin elleivät jo ole tuttuja. (nämä kyseiset eivät kylläkään ole itselleni entuudestaan tuttuja.)
*Bondi Sands– Skin Perfector Gradual Tanning Lotion, 40 ml (ovh 26,37€/200ml): ainakin nimensä mukaan tämän pitäisi olla asteittain ruskettava voide (joita itse suosin), joten lähtee ehdottomasti testiin.
*LH Cosmetics – Sparkl Charm (ovh 28€/3,3 ml): tämä vaikuttaisi olevan voidemainen luomiväri, joten olen tämän suhteen hieman kahdenvaiheilla. Todennäköisesti jää kuitenkin omaan käyttöön, koska näyttää ainakin kuvissa aika upean sädehtivältä.
*Maude – Drop Personal Massager, Green (ovh 51,50€): tämä on se kolmas tuote, jonka kohdalla ei kannata odotella, että lähtisin kokemuksistani kertomaan :D
*RebeccaStella – Bangin’ Lip Balm, Sazzy Raz (ovh 16€/2 g): olen huulimeikin suhteen ollut toooodella tylsä viime aikoina, käytössä on nimittäin lähinnä ollut värittömiä huulikiiltoja ja huulivoiteita. Jospa tällä saisi hieman väriä taas huulille vaihteeksi?

Tätä kirjoittaessa settiä oli vielä Lykon sivuilla saatavissa, joten mikäli mielenkiinto heräsi, kannattaa ehdottomasti viipymättä laittaa tilaukseen. Mulle tän sisältö oli varsinkin hyvä, kovinkaan moni tuotteista ei jää itselläni käyttämättä - ja mukana oli ehdottomasti paljon itselleni ihan uusia juttuja, joita lähden innolla testailemaan.

Oletko sä tilannut tän kyseisen setin ja/tai miltä sisältö sun silmiin näytti?

torstai 18. syyskuuta 2025

Peptideseerumi testissä: kosteutta ja kiinteyttä iholle

*)mainoslinkki

Seerumit ovat monen ihonhoitorutiinin kulmakivi, sillä ne sisältävät tiiviissä muodossa vaikuttavia ainesosia, jotka pääsevät syvemmälle ihoon kuin tavalliset kosteusvoiteet. Ne voivat kohdistua esimerkiksi kosteutukseen, juonteiden silottamiseen tai ihon kirkastamiseen ja tuoda nopeasti näkyviä tuloksia.


The Inkey List Collagen Peptide Serum (ovh *Kicks 22€, *Lyko 21,50€ /30ml)
lupaa tehdä ihosta täyteläisemmän ja kiinteämmän sekä auttaa häivyttämään hienoja juonteita ja ryppyjä. Seerumin sisältämä Matrixyl 3000 -peptidi jäljittelee ihon omaa kollageenia ja tukee sen toimintaa, mikä saa ihon näyttämään napakammalta ja heleämmältä. Mukana oleva Syn-Tacks Dual Peptide vahvistaa ihoa vielä lisää ja voi auttaa tasoittamaan ikääntymisen merkkejä.

Käyttö on tosi suoraviivaista. Puhdistuksen jälkeen ja esimerkiksi hyaluronihapon ja kasvoveden päälle riittää pieni, herneen kokoinen määrä seerumia, joka taputellaan kasvoille ja kaulalle. Lopuksi voi lisätä kosteusvoiteen tai öljyn, ja tuotetta voi käyttää aamulla ja illalla, se sopii myös hyvin muiden seerumien rinnalle. Omasta kokemuksestani tämä imeytyy nopeasti eikä jätä tahmeaa tunnetta. Se on täysin tuoksuton, mikä tekee siitä neutraalin, mutta myönnän kaipaavani pientä luksuksen tuntua, jonka kevyt tuoksu voisi tuoda arkeen. Iso plussa kuitenkin siitä, että se toimii todella hyvin meikin alla. Iho ei ala kiiltää eikä meikki rullautu päivän mittaan.

Oletko sinä kokeillut peptidejä sisältäviä seerumeita ja löytyykö sinulta jokin selkeä suosikki?


keskiviikko 17. syyskuuta 2025

Eteeriset öljyt: mitä ne ovat ja mihin niitä käytetään

Eteeriset öljyt kiehtovat monia niin tuoksujensa kuin hyvinvointivaikutustensa vuoksi. Ne ovat tiivistettyjä kasviuutteita, joita voidaan käyttää arjessa rentoutumisen tukena, ihonhoidossa tai vaikka kodin raikastajana.


Eteeriset öljyt ovat kasveista tislauksen tai puristuksen avulla saatuja, erittäin tiivistettyjä uutteita, jotka sisältävät kasvin omia tuoksuja ja vaikuttavia aineita. Niitä on käytetty jo tuhansia vuosia eri kulttuureissa. Muinaisessa Egyptissä öljyjä hyödynnettiin uskonnollisissa rituaaleissa ja kauneudenhoidossa, Kiinassa ja Intiassa niitä käytettiin osana perinteistä lääketiedettä ja rentoutumista. Nykyään eteeriset öljyt tunnetaan erityisesti aromaterapian, ihonhoidon ja hyvinvoinnin tukena.

On tärkeää huomioida, että eteerisiä öljyjä käytetään vain ulkoisesti, ei koskaan sisäisesti. Olen itse törmännyt varsinkin Yhdysvalloissa MLM-toimintaa harjoittavien yritysten suosituksiin käyttää öljyjä myös suun kautta, mutta tämä on vaarallista eikä missään nimessä suositeltavaa. Öljyt tulee lähes aina laimentaa pohjaöljyyn, kuten jojoba-, manteli- tai kookosöljyyn, sillä ne ovat niin tiivistettyjä, että voivat ärsyttää ihoa sellaisenaan. Poikkeuksena on teepuuöljy, jota voi käyttää myös laimentamattomana pieninä määrinä esimerkiksi yksittäisiin näppyihin. Raskauden aikana eteerisiä öljyjä ei suositella käytettäväksi, ellei niistä ole kokemusta jo entuudestaan, ja silloinkin vain varoen, sillä niiden vaikutuksista raskauteen ei ole riittävästi tutkittua tietoa.

Suosituimpia eteerisiä öljyjä on useita. Laventeli rauhoittaa ja edistää unta ja sopii myös pienten ihoärsytysten hoitoon. Eukalyptus avaa hengitysteitä ja on erityisen suosittu flunssakaudella. Piparminttu virkistää, helpottaa tukkoisuutta ja voi lievittää päänsärkyä. Teepuu on antibakteerinen ja auttaa epäpuhtauksien hoidossa. Sitruuna tuo piristävän ja raikastavan vaikutuksen ja sitä käytetään paljon myös kodin puhdistuksessa. Rosmariini voi tukea keskittymistä ja helpottaa lihasjännityksiä, kun taas frankinsensi rauhoittaa ja on suosittu meditaation tukena. Itse käytän eniten eukalyptusta ja piparminttua juuri flunssakauden aikaan. Ne helpottavat hengitysteitä ja tuovat samalla raikkaan ja virkistävän tunteen arkeen.

Millaisia kokemuksia sinulla on eteerisistä öljyistä ja mitkä ovat omat suosikkisi?


maanantai 15. syyskuuta 2025

Puhdistusbalsami, joka muuttuu öljyksi ja vie meikin mennessään

*)mainoslinkki

Meikinpoisto on tärkeä osa ihonhoitorutiinia, ja erityisesti öljymäiset tuotteet ovat tehokkaita liuottamaan meikin, aurinkovoiteen ja ylimääräisen talin iholta. Kiinteä balm, joka ihonlämmössä sulaa öljyksi, tarjoaa hellävaraisen mutta tehokkaan aloituksen kaksivaiheiseen puhdistukseen:


e.l.f Holy Hydration Hydration Makeup Melting Cleansing Balm (*Kicks 14€, *Lyko 11,76€, *Cocopanda 14€/ 56,5g) 
sulaa ihon lämmössä ylelliseksi öljyksi ja poistaa meikin välittömästi. Se liuottaa meikin hellävaraisesti mutta tehokkaasti, ja koostumukseen lisätyt hyaluronihappo, keramidit ja peptidit jättävät ihon kosteutetuksi, sileäksi ja hyvinvoivan näköiseksi. Tämä tekee siitä täydellisen ensimmäisen vaiheen kaksivaiheiseen puhdistukseen. Tärkeimmät ainesosat tukevat ihoa monella tavalla: hyaluronihappo kosteuttaa ja tekee ihosta kimmoisan, keramidit vahvistavat ihon luonnollista suojaa ja peptidit tuovat raikkautta ja elinvoimaa. Tuote muuttuu käytössä ravitsevaksi, maitomaiseksi koostumukseksi, joka huuhtoutuu kasvoilta helposti ja sopii kaikille ihotyypeille.

Omassa käytössäni tämä puhdistusbalsami on osoittautunut todella riittoisaksi, sillä pieni määrä riittää koko kasvoille. Balsami sulaa öljymäiseksi koostumukseksi ja on helppo levittää käsien kautta kasvoille. Se sulattaa meikin vaivatta ja olen pyöritellyt sitä myös silmänympärysiholla ilman minkäänlaista kirvelyä tai muita ongelmia. Kaiken kaikkiaan kyseessä on loistava tuote, johon tulen mitä todennäköisimmin palaamaan jatkossakin.

Oletko sinä kokeillut kiinteitä puhdistusbalsameita, mikä on ollut oma suosikkisi?


sunnuntai 14. syyskuuta 2025

Miksi joistain asioista on yhä vaikea puhua?

Tabuista puhuminen herättää usein uteliaisuutta, mutta samalla myös vaivaantuneisuutta. Ne ovat aiheita, joita vältellään, vaikka juuri niistä käytävä avoin keskustelu voisi avata uusia näkökulmia ja vähentää turhia ennakkoluuloja.


Tabu tarkoittaa yksinkertaisesti aihetta tai asiaa, jota vältellään, pidetään kiellettynä, hävettävänä tai epäsoveliaana. Se voi liittyä puheeseen, käyttäytymiseen, ihmissuhteisiin, ruokaan tai vaikka uskonnollisiin symboleihin. Tabut toimivat ikään kuin näkymättöminä rajoina, jotka kertovat, mikä on hyväksyttyä ja mikä puolestaan jätetään julkisesta keskustelusta pois. Niitä löytyy kaikista kulttuureista, mutta ne vaihtelevat paljon ajasta ja paikasta riippuen.

Nyky-Suomessa tabuja voivat olla esimerkiksi mielenterveyden ongelmat, yksinäisyys, lapsettomuus, tuloista puhuminen, riippuvuudet, seksuaaliset halut ja fetissit, tai läheisen menetyksen jälkeinen suru. Vaikka esimerkiksi masennuksesta tai terapiasta puhuminen on viime vuosina yleistynyt, monelle se voi silti olla vaikea aihe arjessa. Samoin raha-asioista ollaan edelleen melko hiljaa, vaikka muualla esimerkiksi amerikkalaisessa kulttuurissa palkoista puhuminen on hieman avoimempaa, mutta siellä taas kuolemaan liittyvät aiheet ovat usein suurempi tabu kuin meillä. Suomessa voidaan puhua hautajaisista ja surusta suhteellisen suorasti, kun taas Yhdysvalloissa kuolema kätketään helposti pois arjen keskusteluista.

Historiallisesti Suomessa ja laajemmin länsimaissa tabuja ovat olleet esimerkiksi avioero, avioton lapsi, ehkäisy, homoseksuaalisuus ja seksuaalisuus ylipäätään. Vielä muutama vuosikymmen sitten näitä pidettiin asioina, joista ei saanut puhua ääneen ja joihin liittyi voimakasta häpeää. Nykypäivänä monet näistä ovat arkipäiväistyneet ja muuttuneet jopa julkisen keskustelun teemoiksi, mutta niiden tilalle on noussut uusia. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät henkilökohtaiset valinnat, kuten lentomatkailu tai lihansyönti, voivat herättää voimakkaita reaktioita ja sisältää omanlaisensa tabun sävyjä.

Maailmanlaajuisesti tabut näyttäytyvät hyvin eri tavoin. Esimerkiksi monissa muslimimaissa alkoholin käyttö on tabu ja kiellettyä, kun taas Suomessa olutkulttuuri on vahvasti osa arkea. Toisaalta Suomessa hyvin neutraalilta tuntuva alastomuus saunassa voi olla monessa maassa täysin käsittämätöntä ja tabu, sillä monissa kulttuureissa kehon paljastaminen muille kuin puolisolle on tiukasti kiellettyä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alastomuus julkisissa tiloissa, myös saunassa, koetaan usein epäsopivana, kun taas Suomessa se on normaali osa arkea.

Joissakin Aasian maissa, kuten Japanissa, on tabua näyttää tunteitaan liian voimakkaasti julkisilla paikoilla, kun taas Suomessa tunteiden hillintää ei pidetä samalla tavalla pakollisena. Vastaavasti Intiassa ja monissa Lähi-idän maissa on tabu osoittaa kiintymystä samaa sukupuolta kohtaan, vaikka Suomessa käsi kädessä kulkevat parit eivät herätä erityistä huomiota. Sen sijaan Suomessa olisi yhä monelle tabu kertoa avoimesti esimerkiksi omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan työpaikalla, vaikka se ei ole laitonta eikä virallisesti kiellettyä.

Tabut kertovat paljon siitä, mitä eri kulttuurit pitävät pyhinä, vaarallisina tai sosiaalisesti sopimattomina. Ne muuttuvat ajan myötä ja paljastavat, miten yhteisöjen arvot ja pelot vaihtuvat. Se, mikä Suomessa on arkipäivää, voi toisessa maassa olla syvästi loukkaavaa, ja toisinpäin. Juuri tämä tekee tabuista kiinnostavia: ne avaavat ikkunan siihen, mikä meille on tuttua ja mikä toisille täysin kiellettyä.

Mitä asioita sinä koet nyky-Suomessa yhä tabuiksi ja oletko törmännyt ulkomailla tilanteisiin, joissa suomalaiselle normaali asia onkin ollut paikallisessa kulttuurissa tabu?


keskiviikko 10. syyskuuta 2025

Tämä meikkivoide lupaa paljon, mutta oliko se minulle sopiva?

*)mainoslinkki

Tänään aiheena tuote, jolle on itse oikein lämmennyt mutten haluaisi vielä heittää hanskoja tiskiin, joten kyselisin teiltä, mikäli löytyy vinkkejä miten saada tämä toimimaan:


e.l.f. Soft Glam Satin Foundation (ovh *Kicks 9€, *Lyko 9€, *Cocopanda 8,41€ /30ml) 
on pitkäkestoinen, kosteuttava nestemäinen meikkivoide, joka lupaa keskipeittävän, kerrostettavan peittävyyden ja silkkisen lopputuloksen. Hengittävä koostumus ei paakkuunnu tai tunnu raskaalta, ja se sisältää 1 % kosteuttavaa Hibiscus Complex -yhdistettä sekä granaattiomena-, mustikka- ja gojimarjauutteita. Meikkivoide on ei-komedogeeninen, eli se ei tuki ihohuokosia, ja se sopii niin kuivalle, rasvaiselle kuin sekaihollekin. Valikoimasta löytyy 36 eri sävyä, ja tuote on täysin vegaaninen sekä Leaping Bunny -sertifioitu. e.l.f. kuvaa tätä meikkivoidetta täydellisen kultaiseksi keskitieksi peittävyyden ja luonnollisuuden välillä. 

Itse otin tästä vaaleimman sävyn 10 Fair Cool. Yllätyin vähän, sillä jopa näin kesän jälkeen sävy näytti ensin aavistuksen liian vaalealta omalla ihollani, vaikka en koe, että olisin saanut juurikaan väriä kesän aikana. Lopulta se kuitenkin tasoittui, varsinkin kun lisäsin poskipunaa ja muuta meikkiä. Täytyy silti sanoa, etten ainakaan vielä oikein lämmennyt tälle meikkivoiteelle. Peittävyys tuntui omaan makuuni vähän liian voimakkaalta, itse pidän ehkä kuitenkin enemmän läpikuultavammasta lopputuloksesta. Lisäksi huomasin, että päivän mittaan meikkivoide alkoi pakkaantua tiettyihin kohtiin ja lopputulos näytti hieman epätasaiselta ja epäsiistiltä. En ole varma, voisiko ongelma ratketa jollain konstilla, vai onko tämä vain yksinkertaisesti väärä tuote omalle iholleni. Yksi asia, mikä heti tuli mieleen, on pohjustustuote; tällä hetkellä kaapistani ei löydy yhtään primeria, mutta ehkä tämän meikkivoiteen kanssa sellainen olisi tarpeen?

Onko kukaan muu testannut tätä? Miten te olette saaneet tämän toimimaan; löytyykö joku hyvä kikka, jolla lopputulos pysyisi tasaisena ja kauniina?


lauantai 6. syyskuuta 2025

Joulukalenterit 2025

*)mainoslinkki
päivitetty 25.9.2025

Joo, näin syyskuun alussa on ihan liian aikaista, mutta koska näitä on alkanut jo myynnissä näkyä niin aloitellaan tätä vuosittaista joulukalenteria postausta jo tässä syyskuun alussa. Tuttuun tapaan päivitän tänne kalentereita sitä mukaa kun niitä bongailen. Pääpaino kosmetiikkakalentereissa, mutta muitakin saatan tänne linkkailla. Ja kommentteihin saa heittää vinkkejä kalentereista, joita itse olette bongailleet.


*Lykon joulukalenterit:
Ritualsilta löytyy kahta joulukalenteria *Diodrama 136,90€ (arvo n. 215,70€) ja *Wreath 102,90€ (arvo n. 176,30€)
*Lumenen joulukalenteri 111,50€
Lykon omia joulukalentereita löytyy useampia vaihtoehtoja: *Bea-you-ty 92€ (arvo n. 260€), *Man-datories 109€ (arvo n. 350€), *Mind Glown 139€ (arvo n. 490€), 
*The K-alender 159€ (arvo n. €),  *24K 256€ (arvo n. 960€) / Nämä tulivat myyntiin 25.9. ja nyt illalla katsottuna ainoastaan tuo arvokkain näyttäisi loppuunmyydyltä eli vielä saattaisit ehtiä kotiuttaa näistä jonkin itsellesi! Itsehän oli heti julkaisuhetkellä päivystämässä sivuilla, koska ennakkoon katsoin yhden tietyn kalenterin sisällön itselleni mieluisimmaksi. :D
*Make Up Storen joulukalenteri 119€ (arvo n. 430€) - tulee myyntiin 15.9.
*Goshin joulukalenteri 143,90€
*Revolutionin joulukalenteri 64,50€ (arvo n. 126,90€)
Nivean joulukalenteri *naisille 65,50€ ja *miehille 65,50€
*Lancomen joulukalenteri 246,50€
*Molton Brownin joulukalenteri 264€ (arvo n. 410,50€)
*Womanizerin joulukalenteri pariskunnille 179€ (arvo n. 559,80€)
*L'occitanen joulukalenteri 99€ (arvo n. 193,50€)
*Hello Gorgeous joulukalenteri 37,50€ ja *yksisarviskalenteri 46,50€
*Essien joulukalenteri 111,50€ 
*L'Oreal Paris joulukalenteri 157,90€ (arvo n. 348,50€)
*Camilla Phil joulukalenteri 195,50€ (arvo n. 532,90€ - lanseeraus 24.9. klo13)
*Glöd Sophie Elise joulukalenteri 204,50€ (arvo n. 406,50€ - lanseeraus 24.9. klo13)
Zmile Cosmetics *Cube 25,50€, *Puzzle 30,90€
*Bon Dep Kknekki joulukalenteri 99€ (arvo n. 127,50€)


*Kicksin joulukalenterit:
Rituals *Diodrama 136,90€ ja *Wreath 102.90€
*Lancomen joulukalenterin lanseeraushinta 189,52€ (normaalihinta 236,90€)
*Depend Gel iQ joulukalenteri 129,90€
*L'Occitanen joulukalenteri 99€
*Nuxen joulukalenteri 47,90€ (tämä sisältää kai vain neljä luukkua?)
*L'Oreal Paris joulukalenteri 139€ (tänään sunnuntaina tämän näyttäisi saavan vielä hintaan 88,96€!)
*Molton Brown joulukalenteri 264€
Kicksin *omat joulukalenterit menivät tänä vuonna todella nopeasti ja keskustelupalstoilta lueskelin paljon harmittelevia postauksia asiasta. Lisätään tähän listaan nyt kuitenkin nämä vaikkei näistä nyt tosiaan ole mitään enää myynnissä, tuskin on uutta erääkään enää tulossa:
*The Iconic -joulukalenterilla olisi ollut hintaa 100€ ja arvoa luvattiin n.530€ verran (*sisältö), *The Supreme -joulukalenterilla hintaa oli 145€ ja arvoa luvattiin n.745€ verran (*sisältö), kolmantena löytyi jotain miehille eli *viiden luukun kalenteri hinnaltaan 60€ ja arvoa tälle luvattiin n.295€ (*sisältö).


*Cocopandan joulukalenterit:
*English Tea Shop vuoden 2024 teejoulukalenteri 20,90€
*Goshin joulukalenteri 151,10€
Cocopandan oma joulukalenteri olikin tänä vuonna niin suosittu, että se myytiin loppuun muutamissa minuuteissa. Itsehän jotenkin missasin koko kalenterin ja sen myyntiin tulon eli en ollut ehtinyt sisältöä edes katsoa. Todennäköisesti suosiostaan päätellen on siis ollut erittäin pidetty. :D


Itse olen nyt tänä vuonna aika hyvissä ajoin liikkeellä, tosin viime vuonnakin samoihin aikoihin nappasin itselleni Kicksin joulukalenterin. Nyt 25.9. minulla on näistä nyt listatuista tullut laitettua tilaukseen peräti kaksi. Mietin, että voisin säästellä ja paljastaa ehkä vasta lähempänä joulukuuta mitkä on kyseessä, varsinkin kun toinen on tulossa lahjaksi - tai siinä marraskuun lopussa sen saajalle ajattelin luovuttaa :D Sen voin paljastaa, että itselleni nappasin jonkin noista Lykon kalentereista. :)


Joko sinä olet päättänyt mihin joulukalenteriin päädyt tänä vuonna?

perjantai 5. syyskuuta 2025

Välttämätön apu kuiviin huuliin ympäri vuoden

*)mainoslinkki

Huulivoiteet ovat itselläni käytössä päivittäin, päiväaikaan tosin ajoittain saatan sen korvata myös huulikiillolla tai vastaavalla. Ja myös näiden saralla on kiva testailla itselle uusia tuotteita.


Australian Bodycare Repairing Lip Balm (*Kicks 7,99€, *Cocopanda 9,90€ (tätä kirjoittaessa tarjouksessa 6,90€) /15ml) kosteuttaa ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa, ja sen luonnolliset ainesosat suojaavat huulia ulkoisilta rasituksilta. Sitä voi käyttää myös päivittäiseen herpeshoitoon, sillä se helpottaa polttavaa tunnetta, arkuutta ja ärsytystä. Huulten ja niiden ympärillä oleva iho on ohutta ja siksi erityisen altis kuivumaan. Talvella kylmä ja tuuli kuivattavat helposti, kun taas kesällä aurinko ja vaikka suolainen merivesi voivat ärsyttää huulia. Kun huulirasvaa käyttää ennaltaehkäisevästi, huulet pysyvät pehmeinä ja hyvinvoivina ympäri vuoden. Siksi pieni tuubi kannattaa pitää mukana laukussa tai taskussa.

Jos huulet ovat jo päässeet kuivumaan tai herpes vaivaa, tämä huulirasva auttaa vähentämään ärsytystä ja rauhoittaa ihoa. Tuote on täysin vapaa mineraaliöljyistä, palmuöljystä ja synteettisistä aineista, ja sen luonnolliset raaka-aineet tukevat ihon terveyttä sekä ehkäisevät kutinaa ja ärsytystä. Mukana on myös E-vitamiinia, risiiniöljyä ja mehiläisvahaa, jotka vahvistavat huulten ohutta ihoa ja tuovat kosteutta sekä ravintoa.

Omasta kokemuksestani sanon, että itse tuubi ei ole kovin perinteinen huulivoidetuubi ja alkuun tuotetta oli hieman jähmeä saada ulos. Käytön myötä se on kuitenkin alkanut sujua paremmin. Itse voide tuntuu iholla miellyttävältä ja tekee mitä lupaa, mutta ei ehkä silti kiilaa ihan kärkeen omien suosikkieni joukossa.

Miten sinä pidät huulesi pehmeinä ja hyvinvoivina? Onko sinulla joku luottotuote, johon palaat aina uudelleen?

tiistai 2. syyskuuta 2025

Tee itse vartaloöljy - helppo resepti ja turvalliset vinkit

Joskus kannattaa kokeilla tehdä itse oma vartaloöljy: silloin tiedät tarkalleen mitä tuotteesi sisältää, voit valita juuri itsellesi sopivat tuoksut ja vaikutukset sekä räätälöidä öljyn fiiliksen ja tarpeen mukaan. Lisäksi se on yllättävän helppoa ja usein myös edullisempaa kuin valmiit seerumit tai vartaloöljyt. Itse olen tilannut pohjaöljyt ja eteeriset öljyt Limepop-verkkokaupasta.

Tässä reseptissä käytin pohjana aprikoosinkiviöljyä, johon sekoitin eteerisistä öljyistä greippiä, inkivääriä, bergamottia ja ylang ylangia. Aprikoosinkiviöljy on kevyt, helposti imeytyvä ja pehmeä öljy, joka muistuttaa paljon manteliöljyä. Se kosteuttaa ihoa tehokkaasti mutta ei jätä liian tahmaista pintaa. Tämä tekee siitä hyvän valinnan vartaloöljyyn, jota haluaa käyttää säännöllisesti. Vaihtoehtoina voisi käyttää myös jojobaöljyä, joka säilyy pitkään ja sopii erityisen hyvin herkälle iholle, tai auringonkukkaöljyä, joka on edullinen ja kevyt mutta härskiintyy nopeammin. Valitsemani eteeriset öljyt tuovat öljyseokseen sekä tuoksua että erilaisia vaikutuksia. Greippi virkistää ja vilkastuttaa nestekiertoa. Inkivääri lämmittää ja aktivoi pintaverenkiertoa. Bergamotti raikastaa ja kirkastaa. Ylang ylang tasapainottaa ja pehmentää tuoksua kukkaisuudellaan.

Eteeriset öljyt ovat erittäin tiivistettyjä kasvien uutteita ja niitä tulee lähes aina käyttää laimennettuna pohjaöljyyn (poikkeuksena tulee mieleen teepuuöljy, jota voi käyttää sellaisenaan esim. näpyille). Niitä ei tule koskaan levittää sellaisenaan suoraan iholle, ja ne on tarkoitettu vain ulkoiseen käyttöön. Olen itse törmännyt kauhukertomuksiin etenkin Yhdysvalloista, missä eteerisiä öljyjä on markkinoitu MLM-markkinoinnin kautta jopa sisäiseen käyttöön. Tämä on vaarallista eikä sen turvallisuutta tue mikään luotettava tutkimustieto. Raskauden aikana eteerisiä öljyjä ei myöskään suositella käytettäväksi, varsinkaan jos niitä ei ole aiemmin käyttänyt, sillä vaikutuksista ei ole tarpeeksi tietoa.

Oletko sinä koskaan kokeillut tehdä oman vartaloöljyn?

Halara: mainosten unelmaa vai todellisuutta?

Joudun itsekin myöntämään olevani mainoksen uhri; muutama viikko sitten sorruin tekemään tilauksen Halaralta. Mainokset ovat todella houkutt...

Luetuimmat