Kukapa sitä ei olisi kiinnostunut tekemään pientä lisätienestiä itselleen kotisohvalta käsin? Aika ajoin sähköpostiin erilaisia tarjouksia tipahtelee ja olen muutamia testaillutkin vuosien varrella. Tänään esittelyssä eräs näistä, josta olen kyllä jo aikaisemminkin kuullut, mutta lähdin nyt vasta itse kokeilemaan.
/postaus sis.mainoslinkkejä/
Kuten monissa muissakin vastaavissa palveluissa, myös Tolunassa ideana on tienata vastailemalla kyselyihin. Jokaisesta vastaamastasi kyselystä (johon sinut hyväksytään) saat pisteitä ja kun olet kerännyt pisteitä, voit näillä lunastaa itsellesi erilaisia palkintoja (esim. lahjakortti Zalandoon). Lisäksi sivustolla on arvontaja, joihin voit pisteillä osallistua.
Itse olen tosiaan palvelussa mukana ollut melko vähän aikaa enkä kovin kummoisesti pisteitä ole ehtinyt tienata - enkä näin ollen ole mitään palkintojakaan saanut lunastettua. Rahankiilto silmissä tänne ei kannata kirjautua, koska mitään hurjia tienestejä tuskin kukaan tätä kautta pystyy saamaan (kuten ei oman kokemukseni mukaan minkään muunkaan vastaavan palvelun). Kuitenkin jos sinulla on ylimääräistä aikaa täytellä kyselyitä niin kannattaa tätä kokeilla - ethän tässä menetä muuta kuin sitä aikaa ja toisaalta kyselyitä voi täytellä vaikka samalla katselisi puolella silmällä tv:tä xD
Olen lähtemässä kokeilemaan myös Nielsen-palvelua, josta tulen aikanaan teille kertomaan omia kokemuksiani kunhan olen ehtinyt tuotteita skannailla ;D
P.s. Kaikki tulothan tulisi sitten muistaa verottajalle ilmoitella!
P.s. Kaikki tulothan tulisi sitten muistaa verottajalle ilmoitella!
Oletko sinä kokeillut näitä tai muita vastaavia palveluita? (En tosin tiedä onko Nielsenin kaltaista toista palvelua olemassakaan..?)
Ei ole ollut kiinnostusta noihin palveluihin ollenkaan. Johonkin joskus koitin tutustua mutta sähköposti täyttyi roskapostista.
VastaaPoistaRoskaposti on kyllä todella turhauttavaa :/
PoistaPari vuotta sitten äitini osallistui johonkin tutkimukseen missä piti ostokset kauppakuiteista kirjata ylös ja se teki niin monta kuukautta. Sit se sai palkinnoksi valita pari muumimukia. Ihan kiva. Sit kävi ilmi, että näistä mukeista piti maksaa veroa, olihan se tuloa. Mukin arvoksi oli tietty pistetty joku hullu summa ja veroa piti maksaa sen summan mukaan. You know.. Ei kannattanut ainakaan se jobi.
VastaaPoistaOnkohan kyse juuri tuosta Nielsenistä ollut? Pitääkin selvittää tuota verotusasia ettei loppujen lopuksi jää itse maksajan rooliin o.O
PoistaOlen näihin joihinkin tutustunut, mutta en ole nähnyt vaivaa lähteä mukaan. -Katta /Arki(paska)ruokaa
VastaaPoistaJos ei sellaista ylimääräistä luppoaikaa ole niin ei näihin tosiaan ehkä kiireisen aikaansa kannata tuhlata :D
PoistaNielsenin palkinnot (mitä lunastat) näkyy suoraan veroilmoituksessa. Itse olen pari vuotta ollut tuossa mukana ja en ole mitään itse tehnyt asian eteen, ne ilmestyy veroilmoituksessa automaattisesti :)
VastaaPoistaNielsen on ollut itselleni mukavin ja siitä hyötynyt eniten, miinusta toki, että ulkomaiset kaupat (YR, Avon, Oriflame jne.) eivät kuulu tähän skannausjuttuun mukaan :D Ja kaikkia normaaleja viivakoodeja ei aina tunnista + kerran akun vuoksi lähtenyt palautukseen, mutta se oli ilmaista, kunhan vaan muistaa säilyttää sitä laatikkoa missä se kone tulee.
Tolunasta en ole varmaan ikinä saanut lunastettua pisteitä, yleensä kyselyt on sulkeutuneet tai en jaksa nähdä vaivaa 20 min. kyselyyn, jostain saisi ehkä sen 10 snt palkinnoksi :D
Kiitos tuosta tiedosta, laitoin juuri asian tiimoilta kyselyä menemään :D Helpottaa kummasti kun homma hoituu ilman, että itse joutuu vaivaa asian eteen näkemään :)
PoistaSitten jos jää joku viikko/viikot skannaamatta, niin perästä kyllä kuuluu :'D Yleensä tulee s-postiin, kirjepostina ja sitten jopa soittavatkin, jos ei ole skannaillut. Kannattaa siis ajoissa pistää ne lomat sinne, että kerkeää rekisteröityä heille.
PoistaHyvä tietää xD
PoistaMä liityin vasta Nielseniin, skannailen ostoksia. Saa nähdä miten käy.
VastaaPoistaMä kans olen vasta pari päivää skannerilla skannaillut :)
PoistaEipä taida olla aikaa näihin. Joten skippaan suosiolla kaikki kyselyt.
VastaaPoistaKuten postauksessa mainitsinkin niin nämä ovat ok siinä tapauksessa jos on sitä luppoaikaa :)
PoistaMä en oikeestaan ollut tästä edes kuullut ennen kuin vähän aikaa sitten luin jostain blogista. Ihan kiva idea kyllä ja jonkun toisen firman kautta olen jotain kyselyitä täytellytkin, mutta kovin aktiivisesti en jaksa. :)
VastaaPoistaMullakin vaihtelee, välillä on useita viikkoja (ellei jopa kuukausia..) ettei ehdi/jaksa/viitsi täytellä ainokaistakaan kyselyä :D
Poista