Julkaistu alun perin 23.11.2019
*)mainoslinkki
Vaihdetaan välillä Gerritsenistä ja Christiestä muualle.. Itse en ole juurikaan ruotsalaisten kirjailijoiden kirjoja lukenut, mutta tämän äitini suorastaan tyrkytti minulle luettavaksi, joten pakkohan se oli sitten lukuun ottaa.
* Camilla Läckberg Noita (Häxan) on julkaistu vuonna 2017 ja on tuorein hänen teoksistaan - aloitin siis tämänkin kirjailijan kohdalla väärästä päästä :D
Takakannen teksti:
"Tyttö katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätää ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi nelivuotias tyttö, joka myöhemmin löytyi paikalta kuolleena.
Tuolloin sieppaamisesta ja taposta syytettiin kahta teinityttöä. Heistä toinen jäi elämään hiljaiseloa Fjällbackaan. Toinen heistä ei ole astunut jalallaan paikkakunnalle oikeudenkäynnin jälkeen - paitsi nyt, kun hän palaa Fjällbackaan ihailtuna näyttelijänä kuvaamaan tähdittämäänsä elokuvaa Ingrid Bergmanista.
Patrik Hedström Tanumin poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää. Apua he saavat Erica Falckilta, joka on aikeissa kirjoittaa vanhasta tapauksesta kirjan. Tutkimuksen edetessä alkaa paljastua, että salaisuuksien juuret kiemurtelevat kauas 1600-luvulle ja noitaroviolla poltetun naisen langettamaan kiroukseen."

Sanoisin ainakin tämän kirjan olevan hyvinkin erilainen verrattuna Chriestien tai Gerritsenin teoksiin, mutta ei välttämättä lainkaan huonolla tapaa. Kirjahan on aivan mielettömän paksu (sivuja lähes 700) ja olisinkin varmaan jo sen vuoksi herkästi jättänyt kirjan lukematta jos äitini ei olisi sitä minulle kiikuttanut :D
Kirjassa seurataan päällekkäin kolmeen eri ajanjaksoon liittyvää kertomusta ja kuten arvata saattaa niin lopussa nämä nivoutuvat entistä selkeämmin yhteen. Itselläni meni kirjaa lukiessa varmaan about viikko kun aiemmat kirjat olen päivässä tai parissa saanut päätöksen - välillä pidin kirjasta kokonaan lukutaukoakin. Juoni oli mukaansatempaava, mutta mietin kyllä välillä, että olisiko tämän saanut kuitenkin lyhyemminkin kerrottua..

Kaiken kaikkiaan kuitenkin sen verran mielenkiintoinen teos, että saattanen seuraavaksi ottaa Läckbergin toisen teoksen lukuun..
Onko Camilla Läckberg sinulle entuudestaan tuttu kirjailija?
Mä rakastan Camilla Läckbergin kirjoja<3 Tätä en oo tosin vielä lukenut, kun luen järjestyksessä niitä :D Ja oho onpas tossa paljon sivuja! Selkeesti enemmän kuin ainakin noissa muutamassa ensimmäisessä Fjällbacka-sarjan kirjoissa.
VastaaPoistaNiin mä katsoin, että onneksi ne aiemmat on hieman kapoisempia kirjoja :D
PoistaMä oon lukenut nämä kaikki :) Kävi samoin eli luin yhden ja sitten pitikin ahmia kaikki loputkin. Senjälkeen olen löytänyt useita ruotsalaisia dekkarinaisia joiden kirjat osuu ja uppoaa :) Kyllä Ruottalaiset osaavat :D
VastaaPoistaMä odottelen siskolta muita teoksia kun hän alkoi niitä lukea järjestyksessä lävitse :D
PoistaMiekii olen lukenut kaikki Läckbergin kirjat, just jonotan sitä uusinta kirjastosta. Ehdottomasti mun lempparikirjailija :) Majakanvartija ja Enkelintekijä kannattaa lukea Läckbergiltä.
VastaaPoistaAloitan varmaan näitäkin järjestyksessä lukemaan lävitse kunhan saan kirjat siskoltani :)
PoistaMielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Voisin jopa harkita lukevani :)
VastaaPoistaKannattaa pitää siis mielessä :)
PoistaKirjailijan tunnen ainoastaan nimeltä. Syksyllä sain kutsun Kultahäkin julkkareihin, mutta en valitettavasti päässyt. Liian jännittävää ja pelottavaa mun makuun. Oon ihan nössö.
VastaaPoistaTää kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen tainnut kuunnella e-kirjana alun tästä mutta se on jäänyt kesken. Nyt ei vain aika riitä lukemiseen! Harmi!
VastaaPoistaMun pitäisi ehdottomasti joskus uudemman kerran kokeilla noita äänikirjoja..
PoistaEn koskaan oikein ole ollut kirjojen lukija, vaikea keskittyä :) Tämä kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaMullakin pitää olla tietty fiilis, että lukemisesta tulee mitään :D
Poista