perjantai 31. lokakuuta 2025

Halloween vai kekri? Syksyn juhla, joka yhdistää valon ja varjon

Halloween on monille tuttu naamiaisista, kurpitsoista ja karkkikierroksista, mutta juhlan juuret ulottuvat kauas historiaan. Sen taustalla on muinainen kelttiläinen Samhain-juhla, jota vietettiin Irlannissa ja Skotlannissa sadonkorjuun päättymisen ja talven alkamisen kunniaksi. Keltit uskoivat, että lokakuun viimeisenä yönä elävien ja kuolleiden maailmojen rajat hälvenivät ja henget saattoivat palata maan päälle. Ihmiset sytyttivät nuotioita ja pukeutuivat naamioihin suojautuakseen pahoilta hengiltä: perinne, joka myöhemmin kehittyi nykyiseksi halloweeniksi.

Halloweenia vietetään joka vuosi 31. lokakuuta. Päivä on sama kaikkialla maailmassa, mutta tapojen ja perinteiden osalta juhla vaihtelee maittain. Yhdysvalloissa ja Kanadassa halloween on erityisen iso juhla: koteja koristellaan, lapset kiertävät karkkikierroksilla ja aikuiset järjestävät naamiaisjuhlia. Iso-Britanniassa ja Irlannissa perinteet ovat lähempänä alkuperäistä Samhain-juhlaa, kun taas esimerkiksi Meksikossa samaan aikaan vietetään värikästä Día de los Muertos -juhlaa eli kuolleiden päivää, jossa muistellaan edesmenneitä läheisiä. Monissa Euroopan maissa, myös Suomessa, halloween on viime vuosikymmeninä saanut yhä enemmän jalansijaa etenkin nuorten ja lapsiperheiden keskuudessa.

Nimi “Halloween” tulee englanninkielisestä ilmauksesta All Hallows’ Eve, eli pyhäinpäivän aatosta. Kristillisessä perinteessä pyhäinpäivänä muistetaan vainajia ja pyhimyksiä, ja juuri tästä yhteydestä halloween on saanut osan symboliikastaan. Kurpitsalyhdyt, haamut ja luurangot muistuttavat edelleen juhlan yhteydestä kuolemaan ja tuonpuoleiseen, vaikka nykypäivänä juhla on muuttunut enemmän viihteelliseksi.

Suomessa halloweenilla on myös oma sisarjuhlansa: kekri. Kekri on vanha suomalainen sadonkorjuu- ja vuodenkiertojuhla, jota vietettiin samaan aikaan vuodesta. Siinä, kuten Samhainissa, kiitettiin menneestä satokaudesta, muistettiin vainajia ja valmistauduttiin pimeään vuodenaikaan. Myös kekriperinteisiin kuului naamioitumista, kylästä toiseen kiertämistä ja juhlintaa yhteisön kesken. Nykyään halloween ja kekri elävät Suomessa rinnakkain. Toista juhlitaan kurpitsalyhdyin ja naamiaisin, toista hiljaisemmin perinteitä ja syksyn kiertokulkua kunnioittaen. Molemmat kuitenkin symboloivat samaa teemaa: muutosta, kiitollisuutta ja valon sytyttämistä pimeyden keskelle.

Juhlitteko te halloweenia vai tuntuuko kekri teistä läheisemmältä, vai ehkä molemmat omalla tavallaan?


maanantai 27. lokakuuta 2025

Kuivashampoo herkälle päänahalle: hajusteeton vaihtoehto Batistelta

*)mainoslinkki

Vastoittain esittelemäni mysteeriboxin mukana tuli kuivashampoo, jonka sainkin korkattua samantien testiin, koska juuri käytössä ollut sattui loppumaan:


Batiste Sensitive Scalp kuivashampoo (ovh *Lyko 6,90€ /200ml) on hajusteeton ja kevyt kuivashampoo, jossa yhdistyy Batisten tuttu, tehokas raikastus ilman ylimääräisiä ainesosia. Tuote on suunniteltu hellävaraiseksi, mutta silti toimivaksi; se raikastaa hiuspohjan ja saa hiukset näyttämään heti puhtaammilta ilman ärsyttävää tunnetta tai voimakasta tuoksua. Käyttö on tuttua eli ravista pulloa muutaman sekunnin ajan, jaa hiukset osiin ja suihkuta tuotetta tyveen noin 30 cm:n etäisyydeltä. Hiero sormenpäillä tyveen, jotta kuivashampoo imeytyy kunnolla, ja viimeistele harjaamalla hiukset kevyesti. Lopputulos on ilmava ja raikas.

Olen käyttänyt tätä nyt jonkin aikaa, enkä oikeastaan ole huomannut suurta eroa muihin Batisten kuivashampoisiin muuten kuin siinä, ettei tässä ole tuoksua. Batisten kuivashampoot ovat muutenkin olleet jo pitkään omia suosikkejani, sillä ne toimivat hiuksissani juuri niin kuin pitääkin: raikastavat, tuuheuttavat ja jättävät hiukset kevyen tuntuisiksi. Kuivashampoo on minulla jatkuvassa, mutta epäsäännöllisessä käytössä eli välillä voi olla pidempiäkin taukoja kun en käytä ollenkaan ja ajoittain sitten taas tuntuu, että hiukset kaipaavat pesujen välissä enemmän freesausta.

Oletko sinä löytänyt oman suosikkikuivashampoon? Ja tykkäätkö enemmän tuoksuvista vai hajusteettomista vaihtoehdoista?

sunnuntai 26. lokakuuta 2025

Talvirenkaat alle vai vielä hetki odottelua?

Renkaiden vaihto kuuluu lähestyvän talven varmoihin merkkeihin, ja monilla se on jo ajankohtainen aihe. Vaikka keli olisi vielä sulan tuntuinen, sää voi yllättää nopeastikin, varsinkin Suomessa, jossa aamupakkaset saattavat ilmestyä kuin varkain.

Suomessa talvirenkaiden käyttö on lain mukaan pakollista marraskuun alusta maaliskuun loppuun, mikäli sää tai keli sitä edellyttää. Käytännössä tämä tarkoittaa, että talvirenkaita on pakko käyttää silloin, kun teillä on lunta, jäätä tai liukkautta, mutta niitä saa käyttää jo aikaisemmin, jos keli sitä vaatii. Nastarenkaita saa puolestaan käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun, tai myös muulloin, jos sääolosuhteet edellyttävät sitä.

Nastarenkaiden ja kitkarenkaiden ero on ennen kaikkea käyttötarkoituksessa ja ajomukavuudessa. Nastarenkaissa on metalliset nastat, jotka pureutuvat jäähän ja tarjoavat parhaan pidon liukkaalla, erityisesti jäisillä ja sohjoisilla teillä. Ne ovat varmin vaihtoehto, jos liikut paljon pohjoisessa tai teillä, jotka jäätyvät helposti. Kitkarenkaat taas ovat nastattomia ja toimivat erinomaisesti kuivilla ja märillä talvikeleillä sekä erityisesti taajama- ja moottoritieajossa, jossa tiet pidetään yleensä hyvin aurattuina. Kitkat ovat hiljaisemmat ja ympäristöystävällisemmät, mutta eivät pärjää aivan yhtä hyvin jäisellä alustalla.

Nyt kun syksy on edennyt pitkälle ja aamujen lämpötilat alkavat painua miinukselle, on hyvä hetki tarkistaa renkaiden kunto ja miettiä, joko olisi aika vaihtaa talvikumeihin. Moni varmasti havahtui tähän myös viime viikolla, kun Lahden seudulla sattunut iso liikenneonnettomuus nousi otsikoihin. Tapaus muistutti, että talvikelit voivat yllättää nopeasti myös ennen virallista talvirengaskautta. Jos tie näyttää liukkaalta, eikä ole välttämätöntä lähteä liikkeelle, joskus viisainta on yksinkertaisesti odottaa ja aina liikenteessä ollessa lisätä varovaisuutta.

Jos renkaiden vaihto ei suju omin voimin (itse kuulun tähän joukkoon), apua löytyy onneksi helposti. Rengasliikkeiden lisäksi monilla pienyrittäjillä ja paikallisilla palveluilla on tarjolla käteviä renkaanvaihtopalveluita kotipihassa, jolloin koko urakka hoituu ilman, että tarvitsee lähteä minnekään.

Oletko sinä jo vaihtanut talvirenkaat alle vai odotatko vielä kelien viilenemistä? Minkä tyyppiset renkaat olet todennut parhaiksi: nasta- vai kitkarenkaat?


lauantai 25. lokakuuta 2025

DKNY 24/7: urbaanin energinen ja hienostunut tuoksu arkeen ja iltaan

*)mainoslinkki

Sain tämän minituoksun itselleni mysteeriboxissa ja ajattelin nyt tämän pikkuruisen koon perusteella tehdä pienen esittelyn, koska sen verran tästä miniatyyristäkin irtoaa, että saan mielikuvan tuoksusta sekä siitä onko se minun makuuni vai eikö. Pieni miinus heti alkuun kuitenkin siitä, että tässä ei tosiaan valitettavasti ole sumutetta.


DKNY 24/7 EdP (ovh *Lyko 54€/30ml & 77€/50ml & 94€/100ml, *Kicks 54,90€/30ml & 78,90€/50ml & 95,90€/100ml, *Cocopanda 54€/30ml & 77,50€/50ml & 95,90€/100ml) on tuoksu, joka on yhtä dynaaminen kuin kaupunki itse. Se on kunnianosoitus niille, jotka elävät täysillä, ilman pysähdyksiä: ovat aina liikkeellä, aina menossa ja aina valmiina uusiin tarinoihin. Tuoksu kuuluu Textural Floral Woody -tuoksuperheeseen ja avautuu energisellä roseepippurilla sekä raikkaalla raparperilla, jotka tuovat alkuun sähäkän, kaupunkimaisen vivahteen. Sydäntuoksu on kukkainen ja moniulotteinen: onnenruusu, jasmiini, tuoksuilangia ja tuberoosa kietoutuvat yhteen vihreiden vivahteiden ja kvittenin raikkauden kanssa. Pohjalla tuoksu lämpenee pehmeän myskin, ambroxin, setripuun ja santelipuun syleilyyn, joka tuo tuoksulle pysyvyyttä ja hienostuneisuutta, kuin kaupungin katujen illan viimeinen lämpö.

DKNY 24/7 on uuden aikakauden DKNY-tuoksu, joka lanseerattiin vuonna 2024. Sen on luonut Frank Voelkl – sama nenä, joka tunnetaan monista moderneista ja urbaanin tyylikkäistä tuoksuista. Tässäkin hänen kädenjälkensä näkyy selvästi: tuoksu on tasapainossa raikkauden, kukkaisuuden ja hienovaraisen puumaisuuden välillä. Omasta näkökulmastani DKNY 24/7 menee ehkä “ihan kiva” -kategoriaan. Se ei ole täydellinen napakymppi, mutta ei myöskään pettymys. Käytän sen varmasti itse loppuun, sillä se on helposti lähestyttävä ja toimii monessa tilanteessa, mutta en ehkä kuitenkaan koe tarvitsevani sitä uudelleen täydessä koossa. Tuoksu on miellyttävä ja moderni, mutta ei lopulta jäänyt mieleen samalla tavalla kuin jotkut omat suosikkini.

Oletko sinä jo tuoksutellut DKNY 24/7:ää? Millainen on sinun suhteesi DKNY:n tuoksuihin: löytyykö joukosta omia klassikoita, vai onko brändi sinulle vielä uusi tuttavuus?


perjantai 24. lokakuuta 2025

Kellojen siirto on tuttu rutiini, mutta tarvitaanko sitä enää?

Kellojen siirto on taas ajankohtaista, ja tänä vuonna siirrymme talviaikaan sunnuntaina 26. lokakuuta (eli ylihuomenna). Monille tämä tarkoittaa ylimääräistä tuntia unta, mutta myös pientä sekaannusta kellon viisareiden kanssa. Itse muistan suunnan helpoiten vanhan muistisäännön avulla: kelloja siirretään aina kesää kohti eli keväällä eteenpäin, syksyllä taaksepäin.

Kellojen siirtely sai alkunsa 1900-luvun alussa, kun ideana oli hyödyntää päivänvaloa paremmin ja säästää energiaa. Ensimmäisenä käytännön otti käyttöön Saksa vuonna 1916, ja pian sen perässä tulivat monet muut maat. Suomessa kelloja on siirretty vuodesta 1981 alkaen, ja käytäntö on vakiintunut osaksi arkea, vaikka moni toivoisi sen jo jäävän historiaan.

Nykyään kelloja siirretään edelleen yli 70 maassa, pääasiassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Monet maat, kuten Venäjä ja Islanti, ovat kuitenkin jo luopuneet käytännöstä. Euroopan unionissa on puhuttu kellojen siirrosta luopumisesta jo vuosia, mutta jäsenmaat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, jäätäisiinkö pysyvästi kesä- vai talviaikaan.

Itse kuulun niihin, jotka mielellään luopuisivat kellojen siirtelystä kokonaan. Nykymaailmassa en näe siitä enää juurikaan hyötyä; työrytmit, valaistus ja teknologia ovat muuttuneet niin paljon, että siirtymä tuntuu lähinnä turhalta rutiinilta.

Mitä mieltä sinä olet: pitäisikö kellojen siirtelystä vihdoin luopua vai jatketaanko tätä perinnettä vielä tulevaisuudessakin?


keskiviikko 22. lokakuuta 2025

Peptidiseerumi, joka tekee kaiken: kosteuttaa, kirkastaa ja tasoittaa ihoa

*)mainoslinkki

Seerumit on ihan must-juttu itselleni ihonhoidossa ja myös niiden saralla on kiva testailla eri tuotteita:


Skincity Skincare Multi Action Serum (ovh *Kicks 39€/30ml, tätä kirjoittaessa -50% tarjouksessa eli hintaan 19,50€) on saanut uuden nimen ja ulkoasun, mutta sen sisältö on säilynyt samana kuin aiemmin Peptide Strength Second Concentrate -nimellä tunnetussa tuotteessa. Kyseessä on ainutlaatuinen seerumi, joka yhdistää yhdeksän erilaista peptidiä, antioksidantteja sekä kahta eri hyaluronihappomuotoa. Peptidit ovat yksi modernin ihonhoidon suurimmista läpimurroista. Ne toimivat kuin viestinviejät ihosolujen välillä ja auttavat soluja käyttäytymään kuten nuoret ja terveet solut. Niiden ansiosta iho saa lisää elinvoimaa, kimmoisuutta ja tukea sen omaan korjausprosessiin. Tämä tekee seerumista erityisen hyvän valinnan, jos ihossa on jo merkkejä ikääntymisestä, epätasaista sävyä, hyperpigmentaatiota, juonteita tai elastisuuden puutetta.

Multi Action Serum toimii monen eri iho-ongelman tukena. Se kosteuttaa, tasoittaa ja kirkastaa ihoa. Kahden eri hyaluronihappomuodon ansiosta seerumi sitoo kosteutta tehokkaasti sekä ihon pinnalle että syvempiin kerroksiin, jättäen ihon samettisen pehmeäksi. Koostumus imeytyy nopeasti eikä jätä tahmeaa tunnetta, joten se sopii hyvin myös meikin alle. Itse olen käyttänyt seerumia sekä iltaisin että aamuisin, ja se on toiminut erinomaisesti molemmissa. Seerumi on pakattu pipettipulloon, ja koostumus ei ole sieltä juoksevimmasta päästä, vaan hieman täyteläisempi. Tämä tekee siitä helpon annostella ja levittää tasaisesti iholle.

On kuitenkin tärkeää huomioida, että tämä seerumi ei sovellu nuorelle tai teini-ikäisen iholle, jolla ei ole taipumusta akneen. Tuote sisältää aktiivisia ainesosia, kuten happoja, A-vitamiinia, C-vitamiinia ja niasiiniamidia, jotka voivat olla liian voimakkaita nuorelle iholle, jonka oma solutoiminta on vielä luonnostaan vilkasta. Multi Action Serum on dermatologisesti testattu herkällä iholla, ja sen vaikutus on kokonaisvaltainen. Se ei keskity vain yhteen asiaan, vaan tukee ihoa monella eri tasolla. Lopputuloksena iho näyttää tasaisemmalta, kosteutetummalta ja heleämmältä, ja tuntuu vahvemmalta päivä päivältä.

Oletko sinä käyttänyt peptidiseerumeita osana ihonhoitorutiiniasi, ja oletko huomannut eron ihon kunnossa pidemmällä aikavälillä?


tiistai 21. lokakuuta 2025

The Perfume Brand No.106: inspiroitunut YSL:n ikonisen tummasta klassikosta

*)mainoslinkki


Tänään The Perfume Brandin tuoksuista esittelyyn kolmas, joka poikkeaakin hieman kahdesta edellisestä - kannattaa lukea pidemmälle niin kuulet miten :D Aiemmin olen kirjoitellut tänne kokemuksiani Chanelin Coco Mademoisellen inspiroimasta No.48 sekä Hugo Bossin The Scent tuoksun inspiroimasta No.94:stä. Muistutuksena vielä jo aiemmissa postauksissakin mainitsemani: verkkokaupastahan löytyy kaksi erilaista bundletarjousta eli *osta 3 maksa 2 (maksat siis 69,90€ 104,85€ sijaan) sekä osta *5 maksa 3 (maksat siis 104,85€ 174,75€ sijaan). Yksittäin ostettuna tuoksut maksaisivat 34,95€ ja toimitus on ilmainen, kun tilaat yli 50€. (Ja itsehän tosiaan hyödynsin näistä tuon kolmen bundlen eli sain käytännössä yhden tuoksuista ilmaiseksi.)


*No.106 tuoksun inspiraationa toimii Yves Saint Laurentin La Nuit de l'Homme eli kyllä, kyseessä on miesten tuoksu. La Nuit de l’Homme julkaistiin vuonna 2009, ja sen takana ovat parfymöörit Anne Flipo, Pierre Wargnye ja Dominique Ropion. Kyseessä on ikoninen tuoksu, jota kuvataan täynnä kontrasteja olevaksi: raikas mutta samalla intensiivinen, viettelevä mutta hillitty. Ensituoksussa kardemumma tekee vahvan ja mausteisen avauksen, jota seuraavat laventeli, setripuu ja bergamotti. Pohjalla vetiver ja kumina tuovat tuoksuun syvyyttä, lämpöä ja miehekkyyttä. Lopputulos on tumma, elegantti ja hienostuneen aistillinen eli täydellinen iltatuoksu, joka on vuosien varrella noussut klassikon asemaan. Tätä YSL:n tuoksua olen vajaa vuosi sitten testaillut tuoksutikulle ja silloin se oli vahvana ehdokkaana joululahjaksi, mutta päädyin tällöin toiseen tuoksuun. En nyt siis pysty vertaamaan suoraan No.106 tuoksua sen inspiraationa toimineeseen tuoksuun - ja tokikin vertasin tuota tuolloin tuoksutikulle, nyt No.106 tuoksuteltu iholta, joka sekin jo voi muuttaa joskus paljonkin itse tuoksua.

No.106 avautuu samalla tutulla kardemumman mausteisuudella, joka tekee ensivaikutelmasta lämpimän ja hieman makean, mutta samalla raikkaan. Sydäntuoksuissa laventeli, setripuu ja bergamotti tuovat kokonaisuuteen tasapainoa ja hienostunutta pehmeyttä – juuri sitä samaa tyyliä, josta myös La Nuit de l’Homme tunnetaan. Pohjatuoksussa vetiver ja kumina antavat tuoksulle syvyyttä ja täyteläisen puumaisen pohjan, joka viipyilee iholla pitkään.

Vaikka No.106 on saanut inspiraationsa YSL:n tumman karismaattisesta klassikosta, se tuntuu hieman pehmeämmältä ja helpommin lähestyttävältä. Siinä on sama viettelevä ja lämpimän mausteinen tunnelma, mutta kevyemmällä otteella; sellainen, joka sopii hyvin myös arkeen eikä tunnu liian raskaalta päivällä käytettäväksi. Tuoksua voisi kuvailla ennen kaikkea sanalla miehekäs, mutta ei millään tavalla tunkkaisella tavalla. Se on hillityn itsevarma, aistillinen ja elegantti eli juuri sellainen, joka tekee vaikutuksen ilman että huutaa huomiota. Tämä on ehdottomasti tuoksu, joka sopii iltakäyttöön, juhliin tai tilanteisiin, joissa haluaa tuoksultaan ripauksen mystiikkaa ja lämpöä.

Oletko sinä koskaan kokeillut Yves Saint Laurentin La Nuit de l’Homme -tuoksua tai sen inspiroimia versioita, kuten tätä No.106:ta? Millaisiin hetkiin sinä valitsisit tällaisen lämpimän ja mausteisen tuoksun?

maanantai 20. lokakuuta 2025

Selkä kipeänä taas? Tässä keinot, jotka auttavat minua eniten

Selkäsärky on yksi yleisimmistä vaivoista, joita lähes jokainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Se voi tulla äkillisesti esimerkiksi lihasjumin tai venähdyksen seurauksena, tai kehittyä hiljalleen pitkän ajan kuluessa istumatyön, huonon ergonomian tai stressin vuoksi. Usein kyse ei ole mistään vakavasta, mutta arjessa se voi silti olla yllättävän rajoittava ja uuvuttava vaiva.

Olen itse huomannut, että selkäsärkyyn auttaa parhaiten se, että kehoa kuuntelee ja reagoi ajoissa. Jos kipu iskee, en jää täysin paikalleni, mutta en myöskään yritä puskea kivun läpi. Kevyt liike ja lempeä venyttely ovat yleensä paras tapa pitää selkä notkeana ja estää lihasten kiristyminen entisestään.

Omaan kotihoitopakettiini kuuluu muutama luottokeino, joihin turvaudun aina, kun selkä alkaa ilmoitella itsestään. Yksi niistä on TENS-laite, joka lievittää kipua pienillä sähköimpulsseilla. Se auttaa rentouttamaan lihaksia ja vähentämään kiputuntemusta etenkin alaselän alueella. Myös lämpö auttaa monella tavalla, ja siksi lämmitettävä kauratyyny on minulle apuna kipuihin. Se helpottaa lihasjännityksiä, parantaa verenkiertoa ja tuo samalla ihanan rauhoittavan tunteen. Lämpö auttaa myös silloin, kun kipu on enemmän jäykkyyttä kuin varsinaista särkyä. Rentoutumisasennoista erityisesti ns. lapsenlepoasento on oma suosikkini. Se on lempeä liike, jota käytetään paljon jooga- ja pilatesharjoituksissa, ja se antaa alaselälle tilaa rentoutua. Usein teen muutamia muitakin hitaita pilates- tai joogaliikkeitä, jotka avaavat selkärankaa ja venyttävät lonkankoukistajia, nekin voivat olla yllättävän suuri syy selkäkipuihin.

Olen myös oppinut, että selkäsärkyyn liittyy usein muutakin kuin fyysinen syy. Stressi ja jännitys voivat kiristää lihaksia huomaamatta, ja silloin pelkkä venyttely ei riitä. Siksi pyrin myös rauhoittamaan kehoa ja mieltä, esimerkiksi hengitysharjoituksilla tai yksinkertaisesti lepäämällä hetken ilman kiirettä. Selkäkipu harvoin katoaa yhdessä yössä, mutta pienillä, säännöllisillä teoilla sen voi pitää hyvin hallinnassa. Tärkeintä on, ettei kipua jätä huomiotta ja että löytää juuri itselle toimivat keinot.

Oletko sinä löytänyt jonkin kotikonstin, joka auttaa selkäsärkyyn tai lihasjumeihin vai turvaudutko mieluummin ammattilaisen apuun, jos kipu pitkittyy?


sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Mysteeriboxi: hitti vai huti?

*)mainoslinkki

En ole pitkään aikaan ostanut mysteriboxeja, joiden sisältö olisi ollut itselleni täysin yllätys, mutta päätin nyt tällä kertaa tehdä niin. Oliko tämä siis hitti vai huti?


*Lyko Lovables Mystery Boxilla oli hintaa 45,90€ ja arvoa tälle luvattiin noin 208€. Lovables-boxit, joita ole aiemmin ostanut, on tosiaan olleet sellaisia, joissa sisältö on ollut niin kuvissa kuin selkeästi listattunakin ja näissä on ollut helppo tehdä ostopäätös sen suhteen tuleeko tuotteet itsellä käyttöön vaiko ei. Tämän kanssa otin siis pienoisen riskin, mutta kurkataan sisältöä ja mietitään oliko tämä nyt vähälle aikaa viimeinen vastaava yllätyspaketti, jonka ostan vai nappaanko näitä jatkossakin itselleni:
*Bondi Sands Liquid Gold Self Tanning Foam (ovh 31,66€/200ml): käsittääkseni tässä on vain tämä yksi sävy ja itse kieltämättä hieman epäröin onko tämä liian tumma minulle käyttöön eli saattaa hyvinkin lähteä eteenpäin. 
*Batiste Sensitive Scalp kuivashampoo (ovh 6,90€/200ml): tämä tulee minulla varmasti käyttöön, koska käytän itse kuivashampoita säännöllisesti ja Batiste on merkeistä yksi suosikeistani. Tätä kyseistä en olekaan vielä ehtinyt aiemmin testaamaan.
*Ceremonia Guava Leave-in Conditioner (ovh 29,40€/200ml): kuulostaa ihan kivalta tuotteelta, mutta kieltämättä noita hiuksiin jätettäviä tehohoitoja minulla on jonkin verran kaapissa kertyneenä. Pitää ehkä vain tsempata nyt niiden käytön suhteen? :D
*Lernberger Stafsing BB Cream Leave-in Treatment (ovh 33,90€/150ml, boxissa 50ml koko): kieltämättä olisi riittänyt enemmän kuin hyvin vain toinen näistä kahdesta tuotteesta. Tämäkin menee kategoriaan ehkä eli katsotaan tuleeko itsellä käyttöön vai laitanko eteenpäin.
*Maria Åkerberg Foaming Wash Clearing (ovh 17,80€/100ml): jonkin aikaa hieman välttelin vaahtoavia putsareita, mutta olen näitä taas ajoittain suihkun puolella käyttänyt eli tulee varmasti itsellä käyttöön.
*EAUde1974 Hydrate&Protect Hand Creme (ovh 13,50€/50ml): olen hieman laiskasti käyttänyt viime aikoina käsivoiteita, mutta talvea kohti mennessä tulee taas ehkä tsempattua.
*Nuxe Prodigieux Shower Oil (ovh 15€/200ml, boxissa 100ml koko): tätä en löytänyt Lykon omasta valikoimasta tällä hetkellä. Nuxen tuotteita tuli joskus 15v sitten käytettyä jonkin verran, sen jälkeen vähemmälti. Mielelläni kyllä testailen tämän tuotteen kanssa miltä vaikuttaa.
Izel Beauty Pure Hydration Hair Mask (ovh 22,90€/150ml?): myöskään tätä en löytänyt Lykon valikoimista enkä muista suomalaisista verkkokaupoista, hinta ehkä saman verran kuin saman sarjan toinen hiusnaamio. Hiusnaamioitakaan ei tule käytettyä mitenkään kovin aktiivisesti, mutta uskon tälle kuitenkin tulevan itselläni käyttöä.
*Nobe Luminous Lip Oil (ovh 17,90€/10ml): tätä olen itseasiassa halunnutkin testata, mutta korkkaan käyttöön kun saan pari tällä hetkellä käytössä olevaa huulituotetta ensin käytettyä pois alta.
*DKNY 24/7 EdP (ovh 54€/30ml, boxissa 7ml minikoko): uusia tuoksuja on hauska testata, olisi kylläkin ollut kivempi jos tämä minikoko olisi ollut suihkemuodossa. Nopeasti kokeiltuna vaikuttaa ihan kivalta tuoksulta.
*Maybelline Fireworks Mascara (ovh 16,90€/10ml, boxissa matkakoko): loistava mascara, jonka täysikokoinen versio itselläni on tälläkin hetkellä käytössä. Tämä olisi kyllä kieltämättä voinut tulla ihan täysikokoisena yksilönä.
*Starskin After Party Brightening Bio-cellulose Face Mask (ovh 10,50€): jotenkin viime aikoina taas kasvanaamiotkin jääneet vähälle käytölle, pitäisikin kaapista käyttää näitä hieman pois.
Kaikki nämä oli pakattuna pahviseen laatikkoon, sinällään olisi ollut ehkä kivempi saada nämä kaikki taas jonkin meikkipussin kanssa, varsinkaan kun ei nämä kaikki edes tuohon ylipäätään mahtuneet vaan iso osa tuli erillään :D Mutta summasummarum yllätysboxin sisällöstä: rehellisyyden nimissä en usko, että olisin tämän itselleni tilannut mikäli olisin nähnyt sisällön etukäteen, koska tässä ei ollut mitään sellaisia wow-tuotteita. Suurin osa onneksi on kyllä sinne "ihan kiva" -kategoriaan meneviä eli tulevat varmasti itsellä käyttöön, tuo itseruskettava ehkä ainoa, jonka melko isolla todennäköisyydellä laitan eteenpäin.

Miltä sisältö sinun silmääsi näyttää? Oletko itse äskettäin ostanut boxeja, joiden sisältö on sinulle ostohetkellä täysi mysteeri?

lauantai 18. lokakuuta 2025

Gynekologilla käynti ei ole vain oireiden varalle, se on osa oman kehon huolenpitoa

Gynekologilla käynti on yksi niistä asioista, jotka helposti lykkääntyvät arjen kiireissä, vaikka kyse on omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Usein gynekologilla käydään vain silloin, kun on jotain oireita, mutta säännöllinen seuranta olisi tärkeää myös oireettomille.

Tutkimusten ja suositusten mukaan gynekologilla kannattaa käydä tarkastuksessa noin 1–3 vuoden välein. Tiheys riippuu iästä, elämäntilanteesta, käytössä olevasta ehkäisystä ja mahdollisista sairauksista. Monelle riittää terveydenhoitajan tai lääkärin tekemä perustarkastus ja PAPA-koe seulontaohjelman mukaisesti, mutta esimerkiksi gynekologiset sairaudet, kuten endometrioosi, voivat vaatia seurantaa ja käyntejä useammin.

PAPA-koe eli kohdunkaulan irtosolunäyte on yksi tärkeimmistä naisten terveyden seulontatutkimuksista. Suomessa PAPA-tutkimukset kuuluvat kansalliseen seulontaohjelmaan, ja niihin kutsutaan 25–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Monessa kunnassa kutsu tulee automaattisesti kotiin. Näyte otetaan yleensä terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla, eikä tutkimus vaadi erityistä valmistautumista. Se on pieni, nopea toimenpide, joka voi parhaimmillaan pelastaa hengen. Näytteen avulla voidaan löytää kohdunkaulan solumuutoksia ajoissa, ennen kuin ne kehittyvät syöväksi.

Itselläni on gynekologinen sairaus, endometrioosi, jonka vuoksi olen joutunut käymään viime vuosina gynekologin vastaanotolla hieman tiheämmin. Tätä ennen kävin lähinnä terveyskeskuksessa terveydenhoitajan vastaanotolla ehkäisyasioiden ja PAPA-kokeiden tiimoilta. Terveyskeskuksissa ei yleensä ole gynekologeja, joten jos tarvitaan tarkempia tutkimuksia, pitää joko hakeutua yksityiselle lääkärille omakustanteisesti tai saada lähete sairaalan puolelle. Lähetteen saaminen edellyttää yleensä sitä, että on jokin gynekologinen sairaus tai oire eli pelkkään tarkastuskäyntiin ei sairaalan kautta pääse.

Olen itse käynyt yksityisellä puolella, koska onnekseni vakuutus korvaa suurimman osan kustannuksista. Tiedän kuitenkin, että kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta, ja yksityinen käynti maksaa helposti useita satoja euroja. Siitä huolimatta toivon, että jokainen kävisi vähintäänkin terveyskeskuksessa terveydenhoitajan vastaanotolla ja osallistuisi säännöllisesti PAPA-seulontoihin. On hämmentävää lukea keskusteluja, joissa jotkut kertovat, etteivät ole koskaan käyneet edes PAPA-kokeessa. Se on pieni vaiva ja nopea tutkimus, joka voi paljastaa vakavia muutoksia hyvissä ajoin.

Oletko sinä käynyt gynekologilla säännöllisesti vai kuuluuko se niihin asioihin, jotka helposti unohtuvat kiireen keskellä?


perjantai 17. lokakuuta 2025

Boss The Scent for Her vs. No. 94: näin eroavat klassikko ja sen inspiroima tuoksu

*)mainoslinkki

Olen kirjoittanut tänne aiemmin jo hieman yleisemmin The Perfume Brandista sekä myös ensimmäisen tuoksuesittelyni (Chanelin Coco Mademoisellen inspiroima No.48) kolmesta tuoksusta, jotka itselleni nappasin testiin. Tänään jatketaan tästä seuraavan tuoksun esittelyllä. Halusin napata testiin yhden sellaisen tuoksun, josta minulla on kotona vertailukohde eli se inspiraation lähde. Minulla oli kaksikin eri vaihtoehtoa, katsotaan testailenko vielä joskus sen toisenkin. Verkkokaupastahan löytyy kaksi erilaista bundletarjousta eli *osta 3 maksa 2 (maksat siis 69,90€ 104,85€ sijaan) sekä osta *5 maksa 3 (maksat siis 104,85€ 174,75€ sijaan). Yksittäin ostettuna tuoksut maksaisivat 34,95€ ja toimitus on ilmainen, kun tilaat yli 50€.


*No.94 tuoksun inspiraationa toimii yksi minun suosikkihajuvesistäni eli Bossin The Scent For Her. Boss The Scent for Her on hajuvesi, joka julkaistiin vuonna 2016, ja se on yksi Hugo Bossin tunnetuimmista ja aistillisimmista naisten tuoksuista. Tuoksu yhdistää pehmeän hedelmäisyyden ja gourmand-tyylisen lämpimän makeuden modernilla tavalla. Se on yhtä aikaa hienostunut, sensuelli ja helposti lähestyttävä: täydellinen niille, jotka haluavat tuoksun, joka jää mieleen.

Boss The Scent for Her rakentuu klassisen tuoksupyramidin varaan. Ensituoksuissa erottuvat mehukas persikka ja kevyt freesia, jotka luovat pehmeän, hedelmäisen ja raikkaan aloituksen. Sydäntuoksussa osmanthus tuo tuoksuun syvyyttä ja kukkaista lämpöä, se tunnetaan aprikoosimaisesta vivahteestaan, joka tekee kokonaisuudesta hurmaavan pehmeän. Pohjatuoksussa paahdettu kaakao tuo mukaan gourmand-henkisen, lämpimän makeuden ja luo tuoksulle syvän, viettelevän pohjan.

The Perfume Brandin No. 94 kulkee samaa tuoksulinjaa, mutta tuo siihen oman modernin vivahteensa. Ensituoksuissa avautuvat pinkki pippuri, vihreä mandariini, freesia ja appelsiininkukka: nämä tuovat tuoksuun eloisaa raikkautta ja ripauksen mausteisuutta. Sydäntuoksuna säilyy Bossin klassinen osmanthus, joka tuo tuoksuun sen herkän, kukkaisen sydämen ja aprikoosimaisen hehkun. Pohjatuoksussa paahdettu kaakao syventää kokonaisuutta ja jättää iholle lämpimän, hienostuneen jäljen.

No. 94 on tuoksu naiselle, joka on yhtä aikaa vahva ja elegantti. Se on makea, mutta ei liian makea, pehmeä, mutta samalla rohkean viettelevä. Siinä on sama aistillinen perusidea kuin Boss The Scent for Her -tuoksussa, mutta hieman hedelmäisempi ja kevyemmin maustettu lopputulos, joka tekee siitä raikkaamman ja nykyaikaisemman version. Vertailtuna näitä kahta rinnakkain iholla, on selvää, että nämä ovat todella samankaltaisia, mutta kuitenkin se pieni vivahde-ero näistä on havaittavissa. Täytyy sanoa etten ole nyt aivan varma kumpi näistä on minun nenääni "parempi".

Oletko sinä kokeillut Boss The Scent for Her -tuoksua tai testannut siitä inspiroitunutta versiota, kuten No. 94? Millaisen vaikutelman se jätti sinun ihollasi?


torstai 16. lokakuuta 2025

Tuntuu hullulta miettiä eläkettä jo nyt, mutta toisaalta miksei?

Tänään aihe, joka ei ole itselleni kovinkaan ajankohtainen, mutta joka toki tulee toivon mukaan meistä jokaista jossain vaiheessa koskettamaan eli eläke.

Suomessa eläke koostuu pääosin työeläkkeestä ja tarvittaessa Kelan kansan- tai takuueläkkeestä. Työeläkettä kertyy palkasta ja yrittäjätulosta vuosien varrella, ja kertymä lasketaan prosenttina vuosiansioista. Nykyään eläkettä kertyy 1,5 % vuodessa kaikille ikäryhmille, ja sitä kertyy myös tietyiltä palkattomilta jaksoilta, kuten vanhempainvapaiden tai työttömyyspäivärahojen ajalta. Eläkeikä ei ole sama kaikille, vaan se riippuu siitä, minä vuonna on syntynyt. Aiemmilla ikäluokilla eläkeikä nousi portaittain (käytännössä noin 2–3 kuukautta per syntymävuosi) ja vuodesta 1965 alkaen se on sidottu elinajanodotteeseen. Tällä hetkellä alin vanhuuseläkeikä on monilla ikäluokilla noin 64–65 vuoden paikkeilla, ja tulevaisuudessa sen odotetaan nousevan vähitellen elinajan pidentyessä. Lisäksi käytössä on elinaikakerroin, joka pienentää eläkkeen määrää sen mukaan, kuinka pitkään elämme keskimäärin. Tavoitteena on jakaa kertynyt eläke tasaisesti pidemmälle ajalle. Toisaalta, jos jatkaa työntekoa pidempään, eläkettä kertyy enemmän ja kertoimen vaikutus tasoittuu.

Moni on kuullut puhuttavan siitä, että nykyiset eläkeläiset “syövät” tulevien sukupolvien eläkkeet. Tämä ei kuitenkaan pidä suoranaisesti paikkaansa. Suomen eläkejärjestelmä on sekä jako- että rahastoiva: osa eläkkeistä maksetaan nykyisistä maksuista ja osa katetaan työeläkeyhtiöiden sijoitusvaroista. Järjestelmää säädetään automaattisesti, jotta se pysyisi kestävänä: eläkeikä nousee, elinaikakerroin tasaa kuluja ja etuudet sopeutuvat ajan myötä. Samanlaista kehitystä tapahtuu monissa muissakin maissa. Esimerkiksi Tanskassa eläkeikä on nousemassa 68 vuoteen vuoteen 2030 mennessä ja sen jälkeen se seuraa elinajan kehitystä. Saksassa eläkeikä on matkalla 67 vuoteen ja Ranskassa se nousi hiljattain 62:sta 64 vuoteen. Suunta on selvä: kun elinikä pitenee, työuraakin jatketaan hieman pidempään, jotta järjestelmät pysyvät tasapainossa. Omaa eläkettä voi seurata helposti OmaEläke-palvelusta tai työeläkeotteesta, josta näkee tähän mennessä kertyneen summan ja oman ikäluokan eläkeiän. Vaikka aihe tuntuu vielä kaukaiselta, on mielenkiintoista seurata, miten järjestelmä elää ja muuttuu ajan mukana ja miten meidän sukupolvemme eläke lopulta tulee näyttämään, sitten joskus.

Oletko sinä koskaan käynyt tarkistamassa oman eläkeikäsi tai eläkekertymäsi? Tuntuuko aihe sinusta vielä kaukaiselta, vai oletko jo alkanut pohtia, millaiselta oma eläkeaika voisi joskus näyttää?


keskiviikko 15. lokakuuta 2025

Jos rakastat Coco Mademoisellea, tämä tuoksu on pakko kokeilla

*)mainoslinkki

Kirjoittelin teille pari päivää sitten The Perfume Brandista hieman ja tänään olisi aika tutustua tuoksuihin, jotka itselleni nappasin testiin. Ajattelin tehdä näistä jokaisesta oman postauksensa, joten saatte nyt vielä hetken jännittää mihin kaikkiin tuoksuihin päädyin. Sen voin kertoa, että kaikkia näistä olen vähintään tuoksutikulla kokeillut. Kolme tuoksua lähti tilaukseen sen vuoksi, että heillä on kaksi bundletarjousta eli *osta 3 maksa 2 (maksat siis 69,90€ 104,85€ sijaan) sekä osta *5 maksa 3 (maksat siis 104,85€ 174,75€ sijaan). Yksittäin ostettuna tuoksut maksaisivat 34,95€ ja toimitus on ilmainen, kun tilaat yli 50€.


*No. 48 on saanut inspiraationsa Chanelin Coco Mademoiselle tuoksusta. Chanelin ikoninen Coco Mademoiselle julkaistiin vuonna 2001, ja sen loi parfymööri Jacques Polge. Tuoksusta on vuosien varrella tullut yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista naisellisista klassikoista: raikas, elegantti ja samalla pehmeän aistillinen. Nyt tästä tuoksusta on saanut inspiraationsa No. 48, joka on oma tulkintansa samasta modernin naisellisuuden hengestä.

Coco Mademoiselle -tuoksun rakenne on klassinen ja tasapainoinen. Ensituoksuissa erottuvat appelsiini, mandariini, bergamotti ja appelsiininkukka, jotka tuovat raikkaan ja pirteän aloituksen. Sydäntuoksuissa kukkivat turkkilainen ruusu, jasmiini, mimosa ja ylang-ylang; pehmeä ja hienostunut yhdistelmä, joka muodostaa tuoksun ytimen. Pohjatuoksuissa puolestaan lämpö ja syvyys tulevat esiin patsulin, valkoisen myskin, vaniljan, vetiverin, tonkapavun ja opoponaksin kautta. Lopputulos on klassisen naisellinen, hienovaraisesti voimakas ja helposti tunnistettava.

The Perfume Brandin No. 48 kulkee hyvin saman tuoksupolun, mutta tekee sen hieman kevyemmin ja modernimmin. Ensituoksuissa on appelsiinia, mandariinia, bergamottia ja appelsiininkukkaa: sama raikas alku kuin esikuvassaan. Sydäntuoksuissa avautuvat ruusu, jasmiini, mimosa ja ylang-ylang, jotka tuovat tuoksuun pehmeyttä ja harmoniaa. Pohjatuoksussa patsuli, valkoinen myski, vanilja, vetiver, tonkapapu ja opoponaksi sulautuvat lämpimäksi, elegantiksi kokonaisuudeksi. No. 48 on tuoksu rohkealle ja vapaalle naiselle; sellaiselle, joka arvostaa klassisuutta, mutta haluaa samalla jotain kevyempää ja nykyaikaisempaa. Siinä on sama hienostunut, kukkais-sitruksinen perusta kuin Coco Mademoisselle, mutta hieman pehmeämpi ja vähemmän intensiivinen loppusävy.

Itse olen joskus vuosia sitten käyttänyt ainakin yhden pullon verran Coco Mademoiselle tuoksua, mutta tästä on tosiaan aikaa eikä minulla nyt tällä hetkellä ole selkeää vertailukohtaa sille kuinka lähelle No.48 pääsee inspiraationsa lähdettä. Kuitenkin selkeästi tämä tuoksu herättelee muistoja eli lähellä inspiraationsa lähdettä on varmastikin päästy. Ja mikä tärkeintä; tuoksu on aivan ihastuttava kestäen lisäksi ihollani varsinkin hyvin koko päivän.

Oletko sinä käyttänyt Coco Mademoiselle -tuoksua tai kokeillut siitä inspiroitunutta versiota, kuten No. 48? Miten tuoksu kehittyi sinun ihollasi päivän mittaan?


tiistai 14. lokakuuta 2025

Oletko koskaan miettinyt, miksi hajuvesi muuttuu ihollasi?

Hajuvedet ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa jo tuhansien vuosien ajan: aina muinaisesta Egyptistä, jossa tuoksuja käytettiin rituaaleissa ja kuninkaallisissa seremonioissa, nykypäivän hajuvesiteollisuuteen, jossa tuoksu on ennen kaikkea itseilmaisun ja identiteetin jatke. Alkujaan hajuvesi syntyi luonnon raaka-aineista, kuten kukista, pihkasta ja mausteista, ja sen käyttö yhdistettiin puhtauteen, kauneuteen ja jopa jumalallisuuteen.


Nykyisin hajuvedet jakautuvat useisiin eri kategorioihin, jotka helpottavat niiden tunnistamista ja valintaa. Yleisimmät tuoksuperheet ovat kukkaiset, hedelmäiset, sitruksiset, itämaiset, puiset, aromaattiset ja chypre-tyyliset tuoksut. Esimerkiksi kukkaiset tuoksut ovat usein pehmeitä ja romanttisia, kun taas puiset tai itämaiset tuoksut voivat olla lämpimiä ja intensiivisiä. Monet modernit hajuvedet yhdistelevät useampaa tyyliä, jolloin lopputulos on monikerroksinen ja persoonallinen. Itse pidän yleensä eniten hedelmäisistä ja kukkaisista tuoksuista, mutta varsinkin talvea kohti mennessä kaipaan enemmän "lämpöä" ja ehkä mausteisuuttakin tuoksuihini.

Jokainen hajuvesi rakentuu niin sanotun tuoksupyramidin varaan. Sen kärjessä ovat ylänuotit, jotka ovat ensimmäiset tuoksut, jotka ihminen aistii heti suihkautuksen jälkeen: ne ovat kevyitä ja haihtuvat nopeasti. Keskellä ovat sydännuotit, jotka muodostavat hajuveden "sielun" ja kantavat sen varsinaista luonnetta. Pohjalla ovat pohjanuotit, jotka kestävät iholla kaikkein pisimpään ja antavat tuoksulle syvyyden ja lämpimän jälkivaikutelman.

On mielenkiintoista, että sama hajuvesi voi tuoksua eri ihmisillä hyvinkin erilaiselta. Tämä johtuu muun muassa ihon pH-arvosta, ihon kosteustasapainosta, ruokavaliosta, lääkkeistä ja jopa hormonitasoista. Myös ihon oma luonnollinen tuoksu sekoittuu hajuveden ainesosiin ja saa aikaan yksilöllisen lopputuloksen. Siksi täydellisen tuoksun löytäminen on aina henkilökohtainen matka ja juuri siksi hajuvesien maailma on niin kiehtova.

Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkituoksusi tai se, johon aina palaat uudelleen?


maanantai 13. lokakuuta 2025

The Perfume Brand

*)mainoslinkki

Tänään tutustutaan hieman *The Perfume Brand -sivustoon:

Olen kuullut The Perfume Brandista jo aiemmin, mutta vasta nyt päätin tutustua heidän verkkokauppaansa ja valikoimaansa tarkemmin. Ja totta kai siinä kävi niin kuin usein käy eli muutama tuoksu lähti saman tien testiin: niistä tulen kirjoittamaan tarkempia postauksia myöhemmin. The Perfume Brand erottuu joukosta selkeällä ideallaan: tarjota laadukkaita hajuvesiä ilman designer-tuoksuihin usein liitettyä brändilisää. Yrityksen taustalla on ajatus siitä, että tuoksujen ei pitäisi olla ylellisyystuote vain harvoille, vaan jokaisen ulottuvilla.

Brändin perustajat ovat hajuvesien rakastajia, jotka halusivat haastaa alan perinteisen hinnoittelun. He huomasivat, että monien tunnettuja nimiä kantavien tuoksujen hinta muodostuu usein muusta kuin itse sisällöstä, esimerkiksi julkkisten suositteluista, kalliista pakkauksista ja suurista voittomarginaaleista. Tästä syntyi ajatus tehdä asioita toisin: keskittyä siihen, mikä oikeasti merkitsee eli itse tuoksuun. Yritys kertoo poistaneensa kaikki ylimääräiset välikädet ja kustannukset, jotta se voi tarjota laadukkaita, hienoista ainesosista valmistettuja hajuvesiä huomattavasti edullisemmin. Kaikki heidän tuoksunsa ovat eläinkokeettomia ja 100 % vegaanisia, ja ainesosat tulevat Grassesta, Ranskasta eli paikasta, jota pidetään hajuvesiteollisuuden sydämenä. Tästä kaikesta tulee mieleen itseasiassa pari kosmetiikkasarjaa, joiden ideologia on hieman sama eli, että kuluttajat maksaisivat siitä tuotteen sisällöstä eikä kaikesta muusta mistä usein iso osa tuotteiden hinnasta muodostuu.

Pidän erityisesti siitä, että The Perfume Brandin valikoimasta löytyy tuoksuja, jotka ovat saaneet inspiraationsa tunnetuista designer-hajuvesistä, mutta hinta on murto-osa alkuperäisiin verrattuna. Lisäksi monia tuotteita saa myös pienemmissä testikooissa, mikä on loistava tapa tutustua uusiin tuoksuihin ennen täyden pullon ostamista. Brändi toimii kansainvälisesti, mutta sen tuotteita on saatavilla hyvin myös Suomessa. Olen törmännyt useisiin positiivisiin kokemuksiin ja arvosteluihin: moni on yllättynyt, kuinka laadukkaita ja pitkäkestoisia nämä tuoksut ovat. Itse arvostan erityisesti sitä, että yritys pitää lupauksensa: laatu, vegaanisuus ja eläinkokeettomuus eivät ole vain myyntipuhetta, vaan aidosti osa heidän toimintaperiaatteitaan. Tämä tekee The Perfume Brandista brändin, johon on helppo ihastua ja jolta tekee mieli tilata uudelleen.

Joko sinä olet tehnyt oman tilauksesi ko.verkkokaupasta?


sunnuntai 12. lokakuuta 2025

Liputetaan elämän puolesta: Roosa nauha 2025

Lokakuu tuo jälleen mukanaan tärkeän ja kauniin perinteen, Roosa nauha -kampanjan, joka muistuttaa meitä jokaisen elämän arvosta ja rintasyövän vastaisen työn merkityksestä.


Vuoden 2025 Roosa nauha on Katja Ståhlin suunnittelema, ja hänen viestinsä on selkeä: liputetaan elämän puolesta. Katjan lämmin, positiivinen energia näkyy myös nauhan ilmeessä, joka symboloi voimaa, toivoa ja yhteisöllisyyttä. Kampanjaan kuuluu tuttuun tapaan paljon erilaisia Roosa nauha -tuotteita, joista osa tuotosta lahjoitetaan rintasyövän tutkimukseen ja sairastuneiden tukemiseen. Valikoima on todella laaja, kosmetiikasta ja kodintuotteista aina elintarvikkeisiin ja paristoihin asti, joten jokainen löytää varmasti oman tapansa osallistua.

Itse bongasin tänä vuonna esimerkiksi AAA-paristot Roosa nauha -kampanjasta ja ilahduin huomatessani, ettei hinta ollut sen korkeampi kuin muissakaan paristoissa. Ja nyt tätä kirjoittaessa muistin, että itseasiassa en kuvaan muistanut ottaa mukaan LV:n shampoota ja hoitoainetta, jotka olen myöskin kampanjatuotteista aiemmin itselleni hankkinut. Pienilläkin valinnoilla voi siis tehdä hyvää. Minulla on ollut jo useamman vuoden ajan tapana ostaa myös se varsinainen Roosa nauha, viiden euron hintaan, pieni ele, jolla on suuri merkitys. Tämä kampanja on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, sillä omassa suvussani on useampikin rintasyövän sairastanut ja onneksi myös siitä parantanut.

Oletko sinä jo löytänyt tämän vuoden Roosa nauha -tuotteen tai osallistunut kampanjaan? Mikä sinua koskettaa eniten tässä teemassa?


lauantai 11. lokakuuta 2025

Kirkkaampi iho muutamassa päivässä? Kyllä, kiitos!

*)mainoslinkki

Hyaluronihapposeerumit ovat monen ihonhoitorutiinin kulmakivi, sillä ne sitovat kosteutta tehokkaasti ja auttavat ihoa näyttämään täyteläisemmältä ja heleämmältä.


Acasia Skincare Hyaluronic Super Serum (ovh *Lyko 37,50€ /30ml)
on todellinen kosteuspommi, joka yhdistää kolme erilaista hyaluronihappoa (mikro-, makro- ja silloitetun) tarjoten kosteutta sekä ihon pinnalle että syvempiin kerroksiin. Seerumi tasoittaa ihon pintaa ja sävyä, ja sen kiinteyttävä vaikutus tekee ihosta raikkaan ja elinvoimaisen. Lisäksi koostumus on rikastettu niasiiniamidilla sekä C- ja E-vitamiineilla, jotka kirkastavat ja suojaavat ihoa. Parfyymiton ja vegaaninen koostumus sopii kaikille ihotyypeille, ja sitä voi käyttää aamuin illoin ennen kosteusvoidetta. Oman seerumini ostin *settitarjouksessa yhdessä saman sarjan kasvovoiteen kanssa hintaan 39€, tuosta kasvovoiteesta enemmän kun olen sen saanut korkattua käyttööni. Seerumi on oikein miellyttävä käytössä ja soveltuu hyvin niin aamuisin meikin alle kuin yötä vasten yövoiteenkin kanssa käytettäväksi. Tuoksu toisi tähän sen lisäripauksen luksusta.

Oletko sinä jo löytänyt oman luottoseerumisi, vai vaihteletko tuotteita ihon tarpeiden mukaan?

torstai 9. lokakuuta 2025

Pieni suuri askel: itsenäistymisen alku

Tänä syksynä meillä alkoi eka luokka, ja sen myötä myös uusi vaihe elämässä: itsenäinen liikkuminen. Tiedän, että monilla lapsilla tämä vaihe tulee jo aiemmin, mutta itse en saanut napanuoraa venytettyä niin pitkälle ennen tätä 😅. Nyt tuntuu, että aika oli vihdoin oikea, sekä neidille että minulle.


Puhelin neidillä on ollut käytössä noin vuoden verran. Halusin, että harjoittelemme sen käyttöä rauhassa ennen kuin itsenäinen liikkuminen alkaa. Päädyin puhelimeen kellon sijasta muutamasta syystä: hän rakastaa kuunnella äänikirjoja, ja kellot tuntuivat aika suurilta hänen ranteeseensa. Perinteisen rannekellonkin pitäminen on ollut hänestä epämukavaa, joten epäilin, ettei kellopuhelin olisi ollut sen mieluisampi vaihtoehto.

Tiedän toki suositukset (älypuhelinta ei nykysuositusten mukaan suositella alle 11-vuotiaille) mutta tässä kohtaa käytännöllisyys voitti. FamilyLinkin ja muiden vastaavien sovellusten avulla on nimittäin aika kätevää seurata, missä lapsi kulkee, ja tarvittaessa vaikka hälyttää puhelinta, jos viesti tai soitto ei jostain syystä mene perille (tai on “vahingossa” mennyt äänettömälle 🙃).

On muuten uskomattoman pelottavaa päästää oma lapsi liikkumaan yksin. Sydän muljahtaa joka kerta, kun ovi sulkeutuu hänen jälkeensä, mutta kyllä siihen hiljalleen tottuu, kun kaikki on sujunut hyvin. Samalla huomaan, että oma arki on muuttumassa: yhtäkkiä minulla on enemmän ja enemmän omaa aikaa. Seitsemän vuoden ajan olen ollut tottunut siihen, että neiti kulkee tiiviisti mukana, ja vain sovituissa tilanteissa on ollut muiden huolettavana. Nyt tämä muuttuu vähitellen, ja äidin seura kelpaa päivä päivältä vähän vähemmän 😄. Tätä se on, pieni suuri itsenäistymisen alku: haikeaa, jännittävää ja samalla niin ihanaa katseltavaa. 💛

Kuinka teillä on itsenäistyminen edennyt vai onko se vasta edessäpäin? Muistatko omasta lapsuudestasi kuinka itselläsi ne itsenäistymisen vaiheet on edenneet?


tiistai 7. lokakuuta 2025

I'M Falling For You

*)mainoslinkki

Olen tosiaan hetken pyrkinyt pidättäytymään uusien luomivärien hankinnasta, mutta koska viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut vanhoja (ja vähällä käytöllä olleita) laitettua eteenpäin, annoin itselleni vihdoinkin luvan hankkia uuden luomiväripaletinkin:


Moira I'm Falling For You (ovh *Lyko 24,90€, *Kicks 24,90€, *Godies 24,90€)
kuuluu heidän Love Letter -sarjaan, jossa on neljä (?) muutakin palettia, mutta tämä oli ehdottomasti sävyiltään eniten minua. Paletissa on yhteensä 15 luomiväriä, mukana on niin mattaa, helmiäistä kuin duochromeakin.


Olen tätä nyt testaillut muutaman kerran ja luomivärit ovat upeita; pigmenttisiä ja niitä on helppo häivyttää. Ihan rehellisyyden nimissä ehkä tässä ei ole niin kovin uniikkeja sävyjä siihen nähden mitä minulta jo löytyy, mutta... en joka tapauksessa paletin hankintaa kadu missään nimessä. Kuten olen aiemmin maininnut, itse tosiaan käytän käytännössä päivittäin luomiväriä eli mikään turhake tämä ei minulla ole.


Oletko sinä ehtinyt jo tutustua Moiran kokoelmaan ja varsinkin näihin Love Letter -paletteihin?



sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Ryhmätyöt YAMK-koulutuksessa: miksi, kenelle ja millä hinnalla?

Kun ammatillisissa tai ylemmän ammattikorkeakoulun (YAMK) opinnoissa ilmoitetaan ryhmätyö, allekirjoittaneessa herää vääjäämättä tietty vastarinta. Ei siksi, että ryhmätyöt itsessään olisivat huonoja, yhteistyötä harjoitellaan toki usein eri muodoissa työelämässä, mutta juuri siinä piilee dilemmamme: YAMK-opinnoissa melkein jokaisella opiskelijalla on jo työtaustaa, usein merkittävääkin. Ryhmätyökokemusta on kertynyt jo aiemmilta opinnoilta ja työhön liittyvissä projekteissa. Mikä siis on se lisäarvo, jota ryhmätyöllä halutaan saavuttaa juuri tässä vaiheessa?


Akateemisessa kirjallisuudessa ryhmätöiden käyttöä opetuksessa perustellaan useilla tavoilla. Ensinnäkin niiden katsotaan tukevan syvällistä oppimista ja tiedon yhteisöllistä rakentamista: kun opiskelijat keskustelevat, selittävät näkemyksiään ja kyseenalaistavat toistensa ajatuksia, syntyy oppimista, jota ei välttämättä tapahdu yksin työskennellen. Toiseksi ryhmätöiden ajatellaan kehittävän ammatillisia taitoja, kuten viestintää, vastuun jakamista ja konfliktien ratkaisua – eli juuri niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan. Lisäksi niiden kautta voidaan lisätä opiskelijoiden motivaatiota ja yhteisöllisyyttä: ryhmässä toimiminen voi lisätä sitoutumista tehtävään ja tarjota sosiaalista tukea, joka auttaa jaksamaan opintojen aikana. Joidenkin tutkimusten mukaan ryhmätyöt mahdollistavat myös laajempien ja monimutkaisempien ongelmien käsittelyn kuin mitä yksilötyö sallisi, ja ne voivat tarjota tilaisuuden vertaisarviointiin ja reflektointiin, mikä tukee omaa ajattelua. Toimivien ryhmätöiden edellytyksenä on kuitenkin hyvä ohjaus, selkeät roolit ja aikataulut sekä reilu arviointi – ilman näitä ryhmätyö ei automaattisesti tuota oppimista.

Kun näitä perusajatuksia tarkastelee YAMK-opiskelijan arjessa, syntyy kuitenkin selviä ristiriitoja. Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suoritetaan yleensä työn ohessa, usein kiireisessä elämänvaiheessa, jolloin aikaa on vähän ja aikataulujen yhteensovittaminen muiden kanssa on vaikeaa. Moni opiskelija kokee niin sanottua ryhmätyöväsymystä: tunne siitä, että tässä vaiheessa ei opi enää mitään uutta, vaan toistaa jo tuttua kaavaa. Lisäksi epätasainen työnjako ja niin sanotut vapaamatkustajat voivat herättää turhautumista, kun osa tekee vähemmän mutta saa saman arvosanan. Opiskelijoiden erilaiset taustat ja asiantuntemus voivat aiheuttaa myös epätasapainoa – toiset ottavat helposti ohjat käsiinsä, kun taas toiset jäävät sivuun. Jos ohjaus on heikkoa ja arviointi kohdistuu vain lopputulokseen eikä prosessiin, ryhmätyöstä tulee helposti pakkopullaa ilman todellista oppimishyötyä. Moni YAMK-opiskelija onkin kertonut, että ryhmätyöt kuormittavat kohtuuttomasti eivätkä tunnu suhteessa tuottavan lisäarvoa.

Varsinaista YAMK-tason ryhmätyön teoriaa ei juuri ole, mutta yleiset korkeakouluopetuksen periaatteet ja aikuiskoulutuksen tutkimukset tukevat ajatusta, että ryhmätyö voi olla perusteltua myös aikuisopiskelijoille – edellyttäen, että se suunnitellaan hyvin. Tutkimusten mukaan aikuisopiskelijat hyötyvät ryhmäoppimisesta, jos tehtävät ovat tarkoituksenmukaisia ja liittyvät konkreettisesti heidän omaan työhönsä. Yhteistyö- ja verkostoitumistaidot mainitaan myös monien YAMK-ohjelmien opetussuunnitelmissa keskeisenä osaamisalueena. Tämä tarkoittaa, että ryhmätyöt voivat parhaimmillaan toimia välineenä oman asiantuntijuuden jakamiseen ja laajentamiseen, jos ne kytkeytyvät aidosti työelämän ilmiöihin ja opiskelijoiden omiin kokemuksiin.

Silti monen YAMK-opiskelijan näkökulmasta ryhmätyöt kaipaavat uudelleenarviointia. Niiden mielekkyyttä voisi parantaa esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuden valita yksilö- tai parityön vaihtoehdoksi ryhmätyölle, jakamalla tehtävä selkeisiin vaiheisiin ja vastuualueisiin sekä hyödyntämällä vertaisarviointia reilumman työnjaon varmistamiseksi. Ryhmätehtävät, jotka liittyvät suoraan omaan työhön tai organisaatioon, voivat lisätä motivaatiota ja tuottaa konkreettista hyötyä. Myös digityökalujen ja joustavien työskentelytapojen hyödyntäminen vähentää ajan haaskausta, ja pienemmät ryhmät voivat tehdä yhteistyöstä hallittavampaa. Olennaista olisi myös, että arviointi huomioisi prosessin eikä vain lopputulosta, ja että ohjaaja olisi aktiivisesti tukena koko prosessin ajan.

Yhteenvetona voisi todeta, että ryhmätyöt voivat teoriassa tukea monipuolista oppimista ja ammatillista kasvua myös YAMK-opinnoissa, mutta käytännössä niiden toteutus kaipaa usein hienosäätöä. Kun opiskelijat ovat jo kokeneita ammattilaisia ja heidän aikansa on rajallinen, olisi tärkeää, että jokainen opintojakso ja sen tehtävämuoto palvelisi mahdollisimman hyvin sekä oppimista että elämän kokonaisuutta. Ryhmätyö voi olla hyödyllinen, mutta vain silloin, kun sen suunnittelu on yhtä ammattimaista kuin opiskelijat itse.

Mitä mieltä sinä olet ryhmätöistä?


lauantai 4. lokakuuta 2025

TIRTIR Red Cushion: oliko hypetys oikeutettua?

*)mainoslinkki

Jälleen täytyy myöntää, että olin ainakin jossain määrin mainonnan uhri. Tätä tuotetta jossain vaiheessa tunnuttiin hypettävän vähän joka puolella. Ja nyt kun sitten sattumalta olin etsimässä itselleni uutta meikivoidetta testiin, tuli mieleeni, että voisinkin ehkä vihdoin ottaa tämän itselleni testiin:


TIRTIR Mask Fit Red Cushion Mini (ovh *Lyko 18,90€, *Kicks 18,50, *Cocopanda 14,75€, *Bearel 17,90€ /4,5g - hinnoissa on pientä vaihtelua sävyn mukaan) 
on tyynymeikkivoide eli yksinkertaisesti tässä on sienimäiseen tyynyyn imeytettynä meikkivoide, jota saat otettu painamalla tyynyä mukana tulevalla vipalla tai vaikkapa BeautyBlenderillä. Meikkivoidetta löytyy Mini-koon lisäksi isommassakin koossa, itselleni nappasin tämän pienemmän koon alkuun, koska en ollut varma toimiiko meikkivoide itselläni minkä lisäksi näin netistä sokkona tilatessa meikkivoiteen sävykin voi mennä vikaan. 

Valitsin itselleni sävyksi 13C Fair -sävyn, joka osoittautui aikalailla täydellikseksi sävyksi itselleni. Meikkivoide lupaa antaa kestävän ja peittävän lopputuloksen, ollen kuitenkin samalla myös heleyttävä ja hoitava. Paitsi, että sävy osui nappiin niin myös itse meikkivoide on aikalailla kaikkea mitä meikkivoiteelta itse haluan. En tuota vippaa levitykseen ole testannyt, jotenkin epäilen, että sen kanssa lopputulos saattaisi olla omaan makuuni hieman liian peittävä. Kostealla BeautyBlenderillä saan jo pienellä määrällä meikkivoidetta juuri sopivan lopputuloksen aikaan. Ei siis missään nimessä turhaan hehkutettu tuote. Pitää ehkä tutustua tarkemmin myös sarjan muihin tuotteisiin...


Joko sinä olet ehtinyt testaamaan tätä hypetettyä tuotetta?


perjantai 3. lokakuuta 2025

Kun hiustenhoito jatkuu unien aikana

*)mainoslinkki

Hiustenhoidossa usein panostetaan pesun ja muotoilun yhteydessä käytettäviin tuotteisiin, mutta myös yön aikana hiuksille voi antaa kaivattua ravintoa ja korjaavaa hoitoa. Yöksi jätettävät tuotteet hyödyntävät levon ajan ja tekevät hiuksista aamulla pehmeämmät, elinvoimaisemmat ja helpommin hallittavat.


Schwarzkopf Gliss Night Elixir Overnight Repair (ovh *Lyko 8,90€/100ml)
muuntaa vaurioituneet hiukset yön aikana. HaptIQ-järjestelmän ansiosta se uudistaa hiuksia yön aikana ja korjaa niitä pitkäkestoisesti hyödyntäen yön hiljaisuutta tunkeutuakseen syvälle hiuskuituun ja luodakseen uusia mikrosidoksia. Aamulla hiukset tuntuvat pehmeiltä, kosteutetuilta ja näyttävät elinvoimaisilta. Kevyt koostumus rentouttavalla tuoksulla imeytyy välittömästi eikä jätä jälkiä tyynyyn. Musta helmiuute viimeistelee tuotteen tehoa ja tukee hiusten kauneutta.

Itsehän olen jo pari vuotta värjännyt hiuksiani Elumenilla, joka ei rasita hiuksia samalla tavalla kuin monet muut hiusvärit. Kuitenkin noin kaksi kertaa vuodessa olen raidoittanut tai vaalentanut pohjaa, jotta Elumenin sävy pääsisi paremmin esille, ja juuri sen vuoksi hiukseni kaipaavat ajoittain tavallista enemmän hoivaa. Minulla on myös välillä taipumusta unohtaa hiuksiin jätettävät hoitotuotteet, mutta yritän nyt tsempata ja ottaa ne säännöllisesti käyttöön, sillä ero hiusten kunnossa on selkeä, kun muistaa hoitaa niitä myös öisin.

Oletko sinä kokeillut yöksi jätettäviä hiustuotteita ja millaisia tuloksia olet saanut?



torstai 2. lokakuuta 2025

Retinoliseerumi iltakäyttöön, miksi siitä puhutaan niin paljon?

*)mainoslinkki

Retinoli on yksi tutkitummista ja tehokkaimmista ihonhoidon ainesosista, ja se kuuluu monien suosikkirutiineihin erityisesti sen uudistavan vaikutuksensa vuoksi. Seerumi voi olla erinomainen lisä silloin, kun haluat tukea ihon kirkastumista, tasoittaa sävyä ja häivyttää ikääntymisen merkkejä pitkäjänteisesti.


The Inkey List Retinol Serum (ovh *Kick 19€, *Lyko 18,50€ /30ml)
sisältää A-vitamiinista peräisin olevaa retinolia, joka on tutkitusti tehokas tukemaan ihon uudistumista ja häivyttämään ikääntymisen merkkejä. Seerumi vapautuu hitaasti, mikä vähentää ihoärsytyksen riskiä, ja auttaa samalla häivyttämään hienoja juonteita ja ryppyjä. Lisäksi se kirkastaa ihoa, tasoittaa sävyä ja antaa iholle heleämmän ja tasaisemman rakenteen.

Seerumia suositellaan käytettäväksi ainoastaan iltaisin. Puhdista iho, levitä halutessasi hyaluronihappoa ja lisää sen jälkeen herneenkokoinen määrä seerumia kasvoille ja kaulalle. Viimeistele kosteusvoiteella, kasvoöljyllä tai molemmilla oman mieltymyksesi mukaan. Käyttö kannattaa aloittaa varovasti, 1–3 kertaa viikossa, ja lisätä käyttökertoja vähitellen, jos iho sietää retinolia hyvin. Itselläni tämä retinoliseerumi ei ole aiheuttanut ihoreaktioita, mutta jos et ole aiemmin käyttänyt retinolia, on hyvä edetä ohjeiden mukaan pienin annoksin.

Oletko sinä jo kokeillut retinoliseerumia ja millaisia kokemuksia sinulla on sen käytöstä?


keskiviikko 1. lokakuuta 2025

Näin hyödynnän yhtä kasvovoidetta monella tavalla

*)mainoslinkki

Ihon kosteutus on perusta hyvinvoivalle ja heleälle iholle riippumatta siitä onko kyseessä aamuinen piristys tai illan rauhoittava hoitohetki. Oikeanlainen kasvovoide auttaa sitomaan kosteutta ihoon, vahvistamaan sen suojakerrosta ja tukemaan ihon luonnollista tasapainoa.


Emma S. Moisturising Intense Cream (ovh *Lyko 23,20€/50ml)
sisältää pienimolekyylistä hyaluronihappoa ja kolmivaiheisen kosteutusjärjestelmän, joka tehostaa ja tukee ihosi kosteustasapainoa. Kevyet oliivi- ja sheapähkinäöljyt pehmentävät ja vahvistavat ihon suojakerrosta. Sopii käytettäväksi aamuin-illoin.

En ole varma, onko tämä poistumassa tai uudistumassa oleva tuote, sillä nopealla googletuksella löysin sen valikoimista enää vain Lykolta. Oman kappaleeni hankin jo keväällä, ja muistaakseni se tuli lahjapakkauksessa yhdessä toisen tuotteen kanssa. Olen käyttänyt kasvovoidetta sekä aamuisin meikin alla, ja se toimii siinä loistavasti, että iltaisin yövoiteena. Näin syksyn tullen kaipaan ehkä jo hieman tuhdimpaa koostumusta, mutta pieni lisäteho löytyy helposti, kun sekoitan tipan kasvoöljyä voiteen joukkoon ja levitän kombon kasvoille.

Millainen on sinun luottokasvovoiteesi ja lisäätkö siihen mieluummin öljyn vai seerumin tuomaan lisätehoa?


Pehmeä, raikas ja nopeasti imeytyvä, mutta kannattaako metsästää?

*)mainoslinkki Tämä seerumi näyttäisi poistuneen * Lykon valikoimista (mietin, että onkohon * RENin tuotteet muutoinkin poistumassa Lykon ...

Luetuimmat