maanantai 13. lokakuuta 2025

The Perfume Brand

*)mainoslinkki

Tänään tutustutaan hieman *The Perfume Brand -sivustoon:

Olen kuullut The Perfume Brandista jo aiemmin, mutta vasta nyt päätin tutustua heidän verkkokauppaansa ja valikoimaansa tarkemmin. Ja totta kai siinä kävi niin kuin usein käy eli muutama tuoksu lähti saman tien testiin: niistä tulen kirjoittamaan tarkempia postauksia myöhemmin. The Perfume Brand erottuu joukosta selkeällä ideallaan: tarjota laadukkaita hajuvesiä ilman designer-tuoksuihin usein liitettyä brändilisää. Yrityksen taustalla on ajatus siitä, että tuoksujen ei pitäisi olla ylellisyystuote vain harvoille, vaan jokaisen ulottuvilla.

Brändin perustajat ovat hajuvesien rakastajia, jotka halusivat haastaa alan perinteisen hinnoittelun. He huomasivat, että monien tunnettuja nimiä kantavien tuoksujen hinta muodostuu usein muusta kuin itse sisällöstä, esimerkiksi julkkisten suositteluista, kalliista pakkauksista ja suurista voittomarginaaleista. Tästä syntyi ajatus tehdä asioita toisin: keskittyä siihen, mikä oikeasti merkitsee eli itse tuoksuun. Yritys kertoo poistaneensa kaikki ylimääräiset välikädet ja kustannukset, jotta se voi tarjota laadukkaita, hienoista ainesosista valmistettuja hajuvesiä huomattavasti edullisemmin. Kaikki heidän tuoksunsa ovat eläinkokeettomia ja 100 % vegaanisia, ja ainesosat tulevat Grassesta, Ranskasta eli paikasta, jota pidetään hajuvesiteollisuuden sydämenä. Tästä kaikesta tulee mieleen itseasiassa pari kosmetiikkasarjaa, joiden ideologia on hieman sama eli, että kuluttajat maksaisivat siitä tuotteen sisällöstä eikä kaikesta muusta mistä usein iso osa tuotteiden hinnasta muodostuu.

Pidän erityisesti siitä, että The Perfume Brandin valikoimasta löytyy tuoksuja, jotka ovat saaneet inspiraationsa tunnetuista designer-hajuvesistä, mutta hinta on murto-osa alkuperäisiin verrattuna. Lisäksi monia tuotteita saa myös pienemmissä testikooissa, mikä on loistava tapa tutustua uusiin tuoksuihin ennen täyden pullon ostamista. Brändi toimii kansainvälisesti, mutta sen tuotteita on saatavilla hyvin myös Suomessa. Olen törmännyt useisiin positiivisiin kokemuksiin ja arvosteluihin: moni on yllättynyt, kuinka laadukkaita ja pitkäkestoisia nämä tuoksut ovat. Itse arvostan erityisesti sitä, että yritys pitää lupauksensa: laatu, vegaanisuus ja eläinkokeettomuus eivät ole vain myyntipuhetta, vaan aidosti osa heidän toimintaperiaatteitaan. Tämä tekee The Perfume Brandista brändin, johon on helppo ihastua ja jolta tekee mieli tilata uudelleen.

Joko sinä olet tehnyt oman tilauksesi ko.verkkokaupasta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, utele... kaikki kommentit ovat tervetulleita :)

Halara: mainosten unelmaa vai todellisuutta?

Joudun itsekin myöntämään olevani mainoksen uhri; muutama viikko sitten sorruin tekemään tilauksen Halaralta. Mainokset ovat todella houkutt...

Luetuimmat